Page 7 of 40

En ole ehdolla Vihreiden puheenjohtajaksi

Vakavan harkinnan jälkeen olen päättänyt, etten ole käytettävänä Vihreiden puheenjohtajaksi. Päätös ei ollut helppo. Haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua.

Puolitoista vuotta sitten hain puheenjohtajaksi, koska uskoin pystyväni tarjoamaan puolueelle arvojohtajuutta uusilla kasvoilla ja vahvalla kasvustrategialla. Nyt vaaleihin on enää alle puoli vuotta. Vihreät tarvitsevat johtoon tunnetumman kasvon.

Viime viikot ovat hitsanneet vihreät tiiviiksi joukkueeksi, jossa kaikki ajattelemme ensisijaisesti yhteistä etua. Kukaan ei voi tässä tilanteessa ajatella asiaa itsekkäästi. Tässä ei ole kyse ensisijaisesti minusta henkilönä vaan siitä, mikä on Vihreiden etu vaikeassa tilanteessa.

Meidän puheenjohtajamme väsyi, nyt meidän on yhdessä kannettava toisiamme. Maailman muuttaminen on joukkuelaji.

Ensi keväänä on vaalit, joissa vihreillä on mahdollisuus muuttaa tämän maan suunta. Niistä vaaleista on vihdoin tulossa ilmastovaalit. Siksi seuraavan puheenjohtajan on tärkeää olla vahva ympäristöasiossa. Löysän ilmastopuheen ja tyhjien lupausten sijaan tarvitaan tekoja.

Vihreiden Kari vetoaa hallitukseen: Suomen lisättävä humanitaarista apua Jemenille

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Emma Kari vetoaa hallitukseen, jotta Suomi lisäisi pikaisesti humanitaarista apua Jemeniin. YK varoittaa, että Jemeniä uhkaa maailman pahin nälänhätä sataan vuoteen.

– Maailma on vihdoin heräämässä Jemenin järkyttävään tilanteeseen. Nälänhätä uhkaa jo yli 5 miljoonaa lasta ja maan talouden romahdus on pahentanut kriisiä nopeasti. Vetoan hallitukseen, että Suomi lisäisi nopeasti humanitaarista apuaan Jemeniin, Kari sanoo.

– Tilanteen tekee pelottavaksi se, että Jemen on niin riippuvainen ruoan tuonnista. Suurin osa tuonnista kulkee Hodeidahin sataman kautta ja juuri tämän sataman hallinnasta taistellaan. Sataman sulkeminen johtaisi katastrofiin, Kari sanoo.

– Humanitaarisen avun lisäksi Suomen pitää osallistua kaikkien konfliktin osapuolten, erityisesti Saudi-Arabian johtaman koalition painostamiseen tilanteen helpottamiseksi. Valitettavasti koalitio näyttää käyttävän nälkää aseena ja on järjestelmällisesti tuhonnut Jemenin omaa ruoantuotantoa ja elintarvikehuoltoa. Kattava asevientikielto lähettäisi selvän viestin, Kari sanoo.

Jemenissä on meneillään neljättä vuotta jatkuva sota huthikapinallisten ja Saudi-Arabian johtaman liittouman välillä. Kolme neljästä jemeniläisestä eli yli 22 miljoonaa ihmistä tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Heistä yli 11 miljoona on lapsia. Kymmenet tuhannet lapset ovat vaarassa menehtyä jo ennen tämän vuoden loppua.

Tuore raportti ”Strategies of the Coalition in the Yemen War” dokumentoi Saudi-Arabian johtaman koalition elintarvikehuoltoon kohdistamia iskuja.

Saamelaisten viesti on otettava vakavasti – Ei Jäämeren radalle

Koko virallinen Suomi vaikenee, kun Euroopan ainoa alkuperäiskansa on pitkin syksyä osoittanut Saamenmaalla mieltään Sipilän hallituksen suunnittelemaa Jäämeren rataa vastaan. Saamelaiset ovat vastustaneet hanketta näkyvästi myös tällä viikolla, kun Rovaniemellä on kokoonnuttu käsittelemään Arktista aluetta. Vihreä kansanedustaja Emma Kari vaatii Suomen hallitusta kuuntelemaan saamelaisten kritiikkiä ja lopettamaan hankkeen valmistelun.

“Saamelaisten viesti on hyvin selvä: Jäämeren rataa ei haluta. Rata uhkaisi saamelaisten kulttuuria ja pohjoisen arvokasta luontoa. Saamelaisten huoli jää liian vähälle huomiolle valtion johdossa” Kari sanoo.

Saamelaiskäräjät on todennut, ettei sitä ole kuultu hankkeen valmistelussa. Jäämeren rata ja erityisesti valittu reittivalinta rikkoisi saamelaisten oikeutta omaan kulttuuriin estämällä pääsyn perinteisille maille ja näin ollen estämällä kulttuurin harjoittamisen. Erityisen haitallinen Jäämeren radan suunniteltu linjaus on kolttasaamelaisille, joiden alueen rata halkaisee kahtia.

“Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio on kutsunut Jäämeren rataa täydelliseksi katastrofiksi saamelaisille. Kolttien kyläkokous, kolttasaamelaisten itsehallintojärjestelmä, on lausunnossaan todennut hankkeen uhkaavan koko kolttasaamelaisen kulttuurin olemassaoloa. Nämä ovat vakavia viestejä, joita ei voi ohittaa”, Kari sanoo.

Todennäköisesti rata palvelisi ennen kaikkea kaivosteollisuuden tarpeita, mikä tekisi hankkeesta entistäkin suuremman riskin paitsi pohjoisen alueen luonnolle ja ympäristölle, mutta myös alkuperäiskansalle. Kari on huolissaan, että saamelaisten ääni ei taaskaan kuulu heitä koskevissa asioissa.

“Saamelaisten ja luonnonsuojelijoiden huoleen hankkeen tuhoisuudesta on suhtauduttava vakavasti. Jäämeren rata uhkaa Arktista luontoa ja saamelaisten elinkeinoja ja kulttuuria. Miksei alkuperäiskansaa olla kuultu hankkeen valmistelussa? Miksi virallinen Suomi vaikenee, kun Euroopan ainoa alkuperäiskansa vaatii oikeutta?” Kari kysyy.

Aloite toimeentulotuen muutoksista heikompiosaisille aiheutuneiden ongelmien korjaamiseksi

Jätin viime viikolla kaupunginvaltuustossa aloitteen toimeentulotuen muutoksista heikompiosaisille aiheutuneiden ongelmien korjaamiseksi.

——

Perustoimeentulotuki siirtyi vuoden 2017 alusta Kelan hoidettavaksi. Uudistuksesta seurasi parannuksia, mutta erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tuensaajien tilanteen pelätään huonontuneen.

Keväällä julkaistusta Sosiaalibarometrista käy ilmi, että lähes 80 prosenttia sosiaalityöntekijöistä pitää todennäköisenä, että toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan heikensi heikompiosaisten tuensaajien asemaa. Tosin vastaava osuus Kelan johtajista pitää asiaa epätodennäköisenä. Kelan toimihenkilöistä 45 prosenttia pitää todennäköisenä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten aseman heikentymistä.

Siirron jälkeen myös vapaaehtoisjärjestöt ovat kertoneet, että avuntarve on lisääntynyt. Yhä useampi pienituloinen helsinkiläinen perhe on vapaaehtoisten mukaan joutunut turvaamaan järjestöjen ja yksityishenkilöiden apuun. Mm. Facebookissa toimivan Apuna ry:n mukaan köyhien perheiden avunpyynnöt ovat kasvaneet. Ihmisten auttaminen ei voi jäädä vapaaehtoisten vastuulle. Helsingin tulee varmistaa, ettei toimeentulotuen Kela-siirrosta aiheudu heikoimmassa asemassa oleville helsinkiläisille kohtuuttomia tilanteita.

Me aloitteen allekirjoittaneet edellytämme, että sosiaali- ja terveystoimiala selvittää ja toteuttaa pikaisesti ne toimet, joilla Helsinki voi paikata niitä ongelmia, joita toimeentulotuen Kela-siirrosta on aiheutunut kaikkein heikompiosaisille helsinkiläisille.

Kokoomuksen ja keskustan viesti naisille on kylmäävä

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari moittii kokoomusta ja keskustaa naisten jyräämisestä Soinin luottamusäänestyksessä. Vaikka useampi hallituspuolueen edustaja oli ilmaissut pettymystään ulkoministerin naisvihamieliseen toimintaan, yksikään hallituspuolueen nainen ei äänestänyt Soinia vastaan. Äänestyksessä SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP äänestivät Soinille epäluottamusta.

“On järkyttävää, että kokoomus ja keskusta puolustavat Suomen ulkopolitiikasta vastaavan ministerin oikeutta käyttää asemaansa naisten oikeuksia vastaan. Useampi hallituspuolueen nainen kertoi ennen äänestystä, etteivät he hyväksy Soinin toimintaa. Silti yksikään hallituspuolueen nainen ei uskaltanut äänestää Soinia vastaan. Petteri Orpo ja Juha Sipilä vaiensivat hallituspuolueiden naiset ja ampuivat rivit suoriksi”, Kari sanoo.

Kari pitää äänestystä yhtenä synkimpänä hetkenä Sipilän hallituksen naisvihamielisten päätösten sarjassa, jossa lasten tasa-arvoinen päivähoito-oikeus on lopetettu ja julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja on leikattu.

“Petteri Orpo ja Juha Sipilä eivät koskaan joudu niiden vaikeiden päätösten eteen, joita abortin tehneet naiset ovat joutuneen tekemään. Aborttien kieltäminen ei ole lopettanut abortteja missään, päinvastoin. Se on kielto, joka tappaa naisia. Tämän päivän äänestys oli häpeällinen jopa Sipilän hallituksen synkässä tasa-arvopolitiikassa. Tämän jälkeen kukaan ei voi enää tulla sanomaan, että kokoomus ja keskusta ovat liberaaleja tasa-arvopuolueita”, Kari sanoo.

Aikaisemmin tällä viikolla oikeuskansleri moitti ulkomisterin toimintaa naisten oikeuksia vastaan. Osallistuminen abortinvastaisiin tilaisuuksiin virkamatkalla hämärsi Suomen naisten oikeuksia puolustavaa ja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistävää linjaa.

“Konservatiivipuolueet kokoomus ja keskusta puolustavat Soinin oikeutta käyttää ministeriasemaa naisten oikeuksia vastaan vedoten ”omantunnonvapauteen”, mutta eivät sallineet omille kansanedustajilleen omantunnonvapautta tämän päivän äänestyksessä. Naisten oikeuksien puolustaminen on hallituspuolueille niin pieni asia, ettei sen haluta antaa häiritä miesministereiden hyvää yhteishenkeä. Viesti naisille on kylmäävä”, Kari sanoo.

Mykkänen ei joko ymmärrä hallituksen ilmastopolitiikan kritiikkiä tai jättää tarkoituksella vastaamatta

Ministeri Mykkänen tarttui vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon viikonloppuiseen kritiikkiin hallituksen heikosta ilmastopolitiikasta. Mykkänen puolusteli hallituksen ilmastopolitiikkaa ja kehotti vihreitä “tunnustamaan tosiasiat”. Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ihmettelee, että eikö ministeri Mykkänen ymmärrä ilmastopolitiikan kritiikkiä vai jättääkö hän tarkoituksella vastaamatta siihen.

“Ministeri Mykkänen ei nyt vaikuta ymmärtävän, että Suomen kokonaispäästöt muodostuvat yhteenlaskusta. Toisessa vaakakupissa ovat päästöt ja toisessa hiilinielut eli esimerkiksi metsät ja suot. Kun hallitus ajaa hiilinielujen tuhoamista, Suomen kokonaispäästöt kasvavat. Tässä on ongelman ydin ja tähän ei Mykkänen tai kokoomus vastaa ollenkaan”, Kari sanoo.

Kari muistuttaa hallituksen myös luoneen täysin uuden saastuttamisen tuen eli teollisuuden päästökauppakompensaation.

“Kokoomus puhuu mielellään siitä, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä pitäisi vähentää ensisijaisesti päästökaupalla. Kokoomus on kuitenkin ollut tässä hallituksessa yhdessä luomassa saastuttavaa tukea, joka suoraan kaivaa maata päästökaupan alta. Teollisuuden päästökauppakompensaatio tähtää siihen, että päästökauppa ei toimisi. Kokoomus ei ole vieläkään kertonut, onko puolue valmis luopumaan tästä tuesta”, Kari sanoo.

Karin mielestä on outoa, että kokoomus pitää turpeen energiankäytöstä luopumista radikaalina ja kaupunkien lämmityksen ratkaisemista mahdottomana, jos turpeen käytöstä luovutaan nopeasti.

“Turpeen energiakäyttö saastuttaa enemmän kuin kivihiili ja aiheuttaa vahinkoa suomalaiselle luonnolle. Erityisen radikaalia siitä luopuminen ei ole. Vihreät on vaatinut sitä jo 30 vuotta. Lämmitys voidaan ratkaista ilman metsähakkeen käytön lisäämistä esimerkiksi panostamalla lämpöpumppuihin ja energiatehokkuuteen. Puhuttaessa turpeen tukien kasvattamisesta on turha syyttää vihreitä ‘luvuilla kikkailemisesta’, kun hallitus heti toimintansa alkumetreillä puolitti turpeen verotuksen”, Kari sanoo.

Kari toivottaa keskustelun päästöjen vähentämisestä ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä erittäin tervetulleeksi, sillä puolueiden ilmastokannoissa on suuria eroja.

“Fossiilisen energian tukemiseen käytetään myös ensi vuonna kolme kertaa niin paljon rahaa kuin uusiutuvan energian tukiin. Kokoomukselle on tärkeämpää pitää omat eturyhmät tyytyväisinä, kuin myöntää lisähakkuiden tai ilmastolle haitallisten tukien ongelmat. Vihreät ovat esittäneet selkeät leikkauslistat haitallisiin tukiin. Toivomme muilta puolueilta samaa. Yksimielisyyteen asiasta on turha vedota, kun sitä ei ole”, Kari sanoo.

Seuraavan hallitusohjelman oltava feministinen

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari toivoo seuraavan hallituksen sitoutuvan selvästi hallitusohjelmassaan tasa-arvon edistämiseen. Juuri julkaistun valtioneuvoston selvityksen mukaan naiset ovat kärsineet Sipilän hallituksen harjoittamasta talouspolitiikasta. Leikkaukset sekä päätösten puutteellinen sukupuolivaikutusten arviointi ovat heikentäneet sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kari toteaa Sipilän hallituksen osoittaneen sen, ettei tasa-arvoa voi pitää itsestäänselvyytenä.

”Sipilän hallituskausi on ollut miesten hallituskausi. Kokoomuksen ja keskustan yhteistaipale on osoittanut tämän maan naisille, että tasa-arvo voi mennä myös taaksepäin. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin neljävuotias, Suomeen kasattiin hallitus, johon ei mahtunut edes 40 prosenttia naisia. Tämän jälkeen naisten osuus tippui jopa alle 30 prosenttiin. Seuraavassa hallituksessa on oltava yhtä paljon mies- ja naisministereitä”, Kari sanoo.

Sipilän hallitus totesi hallitusohjelmassaan, että Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Karista seuraavan hallituksen on avoimesti myönnettävä, että Suomessa on vielä paljon tehtävää ihmisten yhdenvertaisuuden eteen. Hallitusohjelman on oltava feministinen.

”Politiikan äijäytymisen jäljet näkyivät nopeasti, kun lasten tasa-arvoinen päivähoito-oikeus lopetettiin, naisten asemaa parantava perhevapaauudistus kaadettiin ja Suomen kilpailukykyä runnottiin kuntoon julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja leikkaamalla. Näin ei saa käydä enää koskaan. Meidän on varmistettava, etteivät meidän tyttäremme joudu käymään uudelleen niitä samoja taisteluita, joita isoäitimme ovat jo käyneet”, Kari sanoo.

Karin mukaan hallituksen suurimpia virheitä ovat olleet kykenemättömyys ymmärtää ihmisten välistä epätasa-arvoa sekä koulutuksesta leikkaaminen. Vihreät onkin nimennyt yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi varhaiskasvatukseen tehtyjen heikennysten perumisen sekä koulutuksen eriarvoistumiseen puuttumisen.

”Seuraavalla hallituksella on paljon korjattavaa. Hallitukselta on löydyttävä rohkeutta tehdä perhevapaauudistus, joka aidosti parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Miehiä syrjivä asevelvollisuus on uudistettava ja poikien syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Translaki ja raiskauslainsäädäntö on korjattava. Samoin maailman heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen asemaa on parannettava nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja”, Kari sanoo.

* * * * 

10 ajatusta feministisen hallitusohjelman pohjaksi:

  1. Uudistetaan perhevapaat, parannetaan isien asemaa kotona ja äitien asemaa työelämässä
  2. Toteutetaan hallituskauden mittainen toimenpideohjelma työelämän epätasa-arvon kitkemiseksi ja palkkatasa-arvon edistämiseksi
  3. Palautetaan tasa-arvoinen päivähoito-oikeus ja perutaan koulutuksen laatua ja tasa-arvoja heikentäneet leikkaukset
  4. Puututaan poikien syrjäytymiseen ja käynnistetään koulutuksen segregaation vähentämisen toimenpideohjelma
  5. Puututaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja toteutetaan kattava turvakotiverkosto
  6. Uudistetaan seksuaalirikoslainsäädäntö ja tiukennetaan häirintään puuttumista
  7. Uudistetaan translaki ja korjataan transihmisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset
  8. Uudistetaan asevelvollisuus ja luovutaan sukupuolen perusteella syrjivästä järjestelmästä
  9. Huolehditaan maailman tytöistä ja naisista nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, helpottamalla perheenyhdistämistä sekä kasvattamalla pakolaiskiintiötä
  10. Valitaan ministereiksi yhtä paljon naisia ja miehiä

Koulujen kahdeksan aamuista on luovuttava

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaatii koulujen kahdeksan aamuista luopumista koululaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kari jättää asiasta aloitteen Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona.

“Univaje on riski lasten hyvinvoinnille ja terveydelle. Kahdeksalta alkavat kouluaamut ovat haitallisia erityisesti murrosikäisille. Tutkimusten mukaan aikaiset aamut lyhentävät nuorten nukkumisaikaa ja voivat haitata oppimista. Meidän pitää huolehtia siitä, että lapset saavat tarpeeksi unta. Helsingin tulisi liittyä niiden edelläkävijäkuntien joukkoon, jotka ovat jo päättäneet panostaa lasten hyvinvointiin myöhäistämällä koulujen alkamisajankohtaa”, Kari sanoo.

Myös Suomen Lukiolaisten liitto on vastikään vaatinut kahdeksan aamuista luopumista. Samoin unitutkija ja Helsingin yliopiston neurologian dosentti Markku Partinen on toistuvasti esittänyt koulujen alkamisajankohdan myöhäistämistä.

“Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn mukaan noin puolet lukiolaisista kokee väsymystä vähintään viikottain. Kahdeksan aamuista luopuminen olisi koululaisten etu. Vaikuttaa siltä, ettei aikaisille aamuille ole juuri muita perusteluita kuin vakiintuneet toimintatavat. On kummallista, jos vanhoista tavoista ei voida luopua, vaikka sillä lisättäisi lasten hyvinvointia”, Kari sanoo.

Kari painottaa, että samalla tarvitaan myös panostuksia aamupäiväkerhoihin. On tärkeää turvata myös niiden lasten aamut, joiden vanhemmat lähtevät aikaisin töihin.

“Jokainen meistä tietää, miten turhaa on koittaa tehdä töitä tai opiskella väsyneenä. Miksi vaadimme sitä lapsilta ja nuorilta?”, Kari sanoo.

Vihreiden Kari vaatii keskustalta ja kokoomukselta ympäristölupausta: “Ympäristö ei ole pelkkä vaalimainos”

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaatii keskustaa ja kokoomusta sitoutumaan vaalipuheiden sijaan konkreettisiin toimenpiteisiin ilmaston- ja luonnonsuojelussa. Kokoomus on puheissaan ilmoittanut “varjelevansa maapalloa” ja keskusta on kertonut tekevänsä Suomesta “ilmastotaistelun suurvallan”.

“Keskusta ja kokoomus ovat vaalien lähestyessä kokeneet yllättävän ympäristöherätyksen. Hallituksessa samat puolueet ovat luopuneet kansainvälisestä tavoitteesta pysäyttää luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja vesittäneet ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ihmiset ovat kyllästyneet sumutukseen. Nyt on tärkeää kuulla konkreettisia sitoumuksia siitä, miten nämä puolueet aikovat ilmastoa ja luontoa suojella”, Kari sanoo.

Vihreät ovat tehneet keskustalle ja kokoomukselle useita esityksiä, mutta toistaiseksi puolueet eivät ole osoittaneet kiinnostusta kunnianhimoiseen ympäristöpolitiikkaan. Vaalien lähestyessä keskusta ja kokoomus markkinoivat itseään luonto- ja ilmastopuolueina, vaikka puolueiden toiminta hallituksessa on ollut päinvastaista. Kari toivoo tämän muuttuvan.

“Vaalipuheet eivät tätä planeettaa pelasta. Nyt tarvitaan tekoja, ei pelkkiä markkinointisloganeita. Keskustan ja kokoomuksen on tehtävä konkreettinen ympäristölupaus, jotta heidän puheensa voidaan vaaleissa punnita”, Kari sanoo.

Kari toivoo keskustalta ja kokoomukselta vastauksia siihen, ovatko puolueet valmiita:

1) kieltämään kaikki fossiiliset polttoaineet, mukaan lukien turpeen?

2) perumaan Sipilän hallituksen tekemät luonnonsuojeluleikkaukset ja lisäämään luonnonsuojelun rahoitusta?

3) karsimaan sadoilla miljoonilla euroilla ympäristölle ja ilmastolle haitallisia tukia?

4) suojelemaan 10 prosenttia Etelä-Suomen metsistä ja toteuttamaan soidensuojeluohjelman alkuperäisessä laajuudessaan?

5) perumaan tavoitteet metsähakkuiden massiivisesta lisäämisestä ja kieltämään avohakkuut valtion mailla?

6) poistamaan kaivoksille myöntämänsä sähköveron alennuksen, ottamaan käyttöön louhintaveron ja kieltämään malminetsinnän luonnonsuojelualueilla?

7) uudistamaan maatalouden tukia vesistöjen rehevöitymisen torjumiseksi ja kasvisruuan edistämiseksi?

8) rauhoittamaan uhanalaisia riista- ja kalalajeja?

9) uudistamaan vesilakia siten, että kalatievelvoitetta saadaan laajennettua ja purkamaan energiantuotannon kannalta merkityksettömiä vaellusesteitä?

10) korjaamaan suunnitellut ympäristöhallinnon heikennykset ja turvaamaan itsenäisen ympäristöhallinnon?

Surkea eläinsuojelulaki ei ole eläinten eikä tuottajien etu

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on pettynyt hallituksen uuteen esitykseen eläinten hyvinvointilaiksi. Uusi esitys jättää kaikki tärkeimmät kansalaisten ja asintuntijoiden vaatimat parannukset toteuttamatta. Lakiluonnos keräsi lähes 400 lausuntoa. Maa- ja metsätalousministeriö esitteli tänään keskiviikkona uudet linjauksensa.

“Hallituksessa ei ole lainkaan huomattu, että maailma ympärillä muuttuu. Ihmiset ovat koko ajan kiinnostuneempia ruuan eettisyydestä ja he haluavat, että eläimiä kohdellaan hyvin. Siitä kertoo paljon se, että ensimmäinen lakiluonnos keräsi valtavan määrän lausuntoja, joissa vaadittiin parannuksia eläinten oloihin. Näitä huolia ei kuultu. Eläimiä saa jatkossakin pitää pitkäaikaisesti kytkettynä ja eläinten hyvinvointitutkijoiden näkemykset sivuutettiin”, Kari sanoo.

Useat Suomen kilpailijamaat ovat kieltäneet porsitushäkit ja uusien parsinavettojen rakentamisen. Hallituksen lakiesitys ei puutu näistä kumpaankaan. Suurena parannuksena hallitus esittää nisäkkäille ja linnuille pysyviin pitopaikkoihin jatkuvaa veden juontimahdollisuutta, mutta tämäkään ei koske kaikkia eläimiä.

“Turkistarhaus on eläintuotannon julmimpia muotoja, joka ei mahdollista eläimen lajityypillistä käytöstä. Vedensaanti on keskeistä eläimen hyvinvoinnille, mutta edes tätä ei voitu hoitaa kunnolla. Esimerkiksi turkiseläinten kohdalla oikeus olisi vain siitoseläimiä ja suurin osa turkiseläimistä jäisi edelleen ilman oikeutta veteen. Siitoseläimienkin kohdalla vesi tulisi kohtuuttoman pitkän, yhdeksän vuoden siirtymäajan jälkeen. Näin pitkä siirtymäaika on absurdi. Jos se on meistä kiinni, koko turkistarhaus ehditään kieltää ennen siirtymäajan päättymistä”, Kari sanoo.

Kari on huolissaan siitä, että näin vanhentunut laki lähettää suomalaisille viestin, ettei suomalaisen eläintuotannon eettisyyteen voi luottaa. Kari vaatiikiin lakiesitykseen merkittäviä muutoksia ja siirtymäaikojen selvää lyhentämistä.

“Hallituksen uusi esitys sisältää vain pieniä parannuksia, eikä se korjaa yhtäkään suurinta ongelmaa. Se, että lainsäädäntömme on uudistuksen jälkeenkin pahasti naapurimaita jäljessä, heikentää suomalaisen ruuantuotannon mainetta. On surullista, jos hallitus saa huonolla lailla eettiset kuluttajat suosimaan ulkomaista eläintuotantoa. Hallituksen lakiesitys ei ole tuottajien eikä eläinten etu”, Kari sanoo.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Emma Kari

Ylös ↑

Tilaa Emman uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt perillä tekemästäni työstä ja vihreästä politiikasta.