Huhhuh ystävät, mikä vuosi! Sen 2015 on ainakin opettanut, ettei mitään saa pitää itsestäänselvyytenä, ei tasa-arvon tavoittelua, eikä edes ihmisoikeuksia. Yhtäkkiä Suomessa on joutunut puolustamaan montaa asiaa, jonka en olisi koskaan uskonut olevan vaarassa.
Alkuvuonna johdin Helsingin vihreää valtuustoryhmää läpi useiden vaikeiden neuvotteluiden ja tein elämäni intensiivisintä vaalikampanjaa. Tunnelma oli riemukas kun vihreät saivat upean vaalivoiton ja minut valittiin ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi. Sitten kaikki muuttuikin nopeasti.
Sipilä kasasi ympärilleen konservatiivisen ja oikeistolaisen hallituksen, joka muutti tämän maan politiikan nopeammin kuin moni osasi odottaa. Tasa-arvo, kansainvälisyys ja tulevaisuuden usko korvattiin nopeasti lyhytnäköisillä leikkauksilla ja eriarvoisuutta lisäävällä politiikalla. Kohtuuttomimmat leikkaukset kohdistettiin koulutukseen, päivähoitoon, kehitysyhteistyöhön ja luonnonsuojeluun. Nämä olivat selkeitä arvovalintoja. Voin avoimesti myöntää, etten osannut odottaa näin suurta suunnanmuutosta.
Kesällä ajatukset olivat Välimerellä. Toinen toistaan traagisemmat kuvat henkensä edestä pakenevista ihmisistä toivat historiallisen humanitaarisen katastrofin iholle. Kansainvälinen yhteisö epäonnistui tuomaan rauhaa ja hyökkäyssotien seurauksena syntynyt terroristijärjestö Daesh kasvoi. Kehitysyhteistyön ja humanitaarista työtä tekeviltä järjestöiltä leikkaaminen tuntui järjettömältä päätökseltä tämän kaiken keskellä.
Yhä useampi ihminen pakeni Eurooppaan. Suomessa heitä vastassa olivat polttopullot, raketit, hakaristilippu ja Ku klux klan -asu. Köyhiin kohdistuvat leikkaukset ja kasvava työttömyys loivat tilan, jossa oli liian helppoa lietsoa heikossa asemassa olevat ihmiset toisiaan vastaan. Kasvalle vihalle on luotu tilaa pitkään, koska se on ollut joillekin hyödyksi. Nyt tuon vihan kohteeksi ovat joutuneet turvapaikanhakijoiden lisäksi ihan tavalliset suomalaiset.
Ongelman vähättely on näkynyt erityisesti siinä, että jatkuvasti puhutaan keskustelun ”ääripäistä”, vaikka on vain yksi ääripää. On vain yksi äärioikeisto, joka terrorisoi ihmisiä netissä, luo pelkoa ja heittelee polttopulloja. Äärioikeiston nousu ja sen kohtaama hiljainen hyväksyntä on ollut vuoden pelottavin ilmiö.
Tämän vuosi on antanut myös paljon toivoa. Kasvava hätä ja hallituksen vastuunvälttely on saanut tavalliset suomalaiset liikkeelle. Vapaaehtoistyötä tehdään kaikkialla. Ihmiset lahjoittavat järjestöille, antavat vaatteitaan ja jakavat ruokaa tarvitseville sekä kokoavat kerrossänkyjä astaanottokeskuksissa. He ovat suomalaisten maltillinen enemmistö, joka ei pidä itsestään kovaa meteliä. He ovat toivo paremmasta maasta.
Samalla Pariisin ilmastokokouksen hieno tulos antaa koko maapallolle toivoa. Öljy-yhtiöt vetäytyvät arktisesta öljynporauksesta, Helsinki päätti sulkea Hanasaaren kivihiilivoimalan, Kiinan hiilen kulutus väheni ja USA:n ilmastopolitiikassa tapahtui murros. Suomen epäsolidaarinen ja taantumuksellinen politiikka ei ole koko maailman suunta.
Isoin asia tässä vuodessa on se, kuinka paljon tässä maassa on hyvyyttä ja kauneutta. Tätä kirjoittaessa istun katsomassa Lapin kauniitä lumikinoksia ja hiljaista huurteista metsää. Suomen luonto, niin monien ihmisten hyvyys ja omat rakkaat ovat asioita, jonka täkia tämä vuosi on ehdottomasti plussan puolella. Tämä on kuitenkin maa, jossa kahden pienen lapsen äiti voi olla kansanedustaja. Ja se on iso asia, jota on aina muistettava puolustaa.
Kiitos kaikesta ystävät ja hyvää uutta vuotta 2016
