Eilen oli suomalaisen naisen viimeinen palkallinen työpäivä. Verrattuna miesten palkkoihin, naisten vuosipalkka on maksettu 31.10. mennessä.
Naisten palkka on Suomessa tänä vuonna keskimäärin 82,9 prosenttia miesten palkasta eikä ero tunnu kuroutuvan umpeen. Suomalaiset työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten töihin. Samalla jopa samasta työstä saatu palkka voi olla sukupuolesta johtuen alhaisempi.
Moni toteaa, että ongelma on kasvatuksessa. Tytöistä tehdään periksi antavia hoivaajia, pojista kilpailevia menestyjiä. Tätä pohdin myös itse lasteni kanssa. Kannustanko poikaani tiukemmin kovempiin suorituksiin? Odotanko alitajuisesti tyttäreltäni siistimpää käytöstä? Ovatko toiselle mustelmat polvissa hyväksyttävämpiä kuin toiselle?
Perheissä naiset käyttävät suurimman osan hoitovapaista ja jäävät helpommin kotiin lapsen sairastuessa. Vanhemmuuden vaikutukset työssäkäyntiin eivät jakaudu tasan. Naisten työurista tulee katkonaisia, joten pysyviin työsuhteisiin palkataan mieluummin mies. Vanhemmuuden vastuun epätasainen jakautuminen heikentää naisten työmarkkina-asemaa, palkkausta ja eläkkeitä. Samalla riistetään miehiltä korvaamattoman arvokas asia, yhtäläinen oikeus lapsiin.
Tällä viikolla nelikuinen vauvani on ollut mukanani budjettineuvotteluissa, palavereissa ja paneeleissa. Hän on myös Helsingin ensimmäinen vauva, joka on osallistunut kaupunginhallituksen kokoukseen. Jotta pienten lasten vanhempien osallistuminen mahdollistuu, on ympäröivän maailman muututtava.
Jos haluamme lasten kasvavan yhdenvertaisessa yhteiskunnassa, me emme voi siirtää koko vastuuta vanhempien harteille. Jos oletamme sukupuoliroolien murtuvan vain kotikasvatuksen seurauksena, asetamme lapset hyvin eriarvoiseen asemaan. Epätasa-arvoistuneessa Suomessa toisilla vanhemmilla on enemmän voimavaroja panostaa kasvatukseen.
Muutos on mahdollistettava työpaikoilla ja ennen kaikkea molempien vanhempien osallistumista kannustavalla politiikalla. Tähän esimerkiksi kotihoidontuen korvamerkitseminen molemmille vanhemmille on hyvä alku.
