”Miksi luonnonsuojelu merkitsee minulle niin paljon? Ajattelen, että mielemme tarvitsee äärettömyyden kokemusta. Sitä, että lajien kirjo on ehtymätön ja täynnä vielä tuntemattomia ominaisuuksia. Sitä, että erämaa jatkuisi. Tunne on pohjimmiltaan sama kuin se, että aina on vielä yksi hyvä romaani ja sen maailma tuntematta tai, että rakastetun ihmisen kanssa haluaa viettää vielä seuraavankin sunnuntain.”

Näin Anni Sinnemäki puhui, kun hänet valittiin vihreiden puheenjohtajaksi. Koko sali oli hiljaa. Muistan tunteneeni ylpeyttä ja liikutusta. Anni on aina osannut kiteyttää sen, mikä politiikassa on tärkeää. Hän edustaa minulle sitä, miten politiikkaa tehtäisiin, jos kaiken turhan pelaamisen voisi työntää sivuun. Hän on ollut puolueeni puheenjohtaja ja pomoni. Nyt hän on mentorini, ystäväni ja vauvani kummi.

Kun minut puolitoista vuotta sitten valittiin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajaksi, tehtävä tuntui valtavalta. Vaikeimmissa tilanteissa olen turvannut Anniin. Hänellä on kyky hahmottaa monimutkaisissa tilanteissa se, mikä on tärkeintä. Kun muut nostavat kädet pystyy, hän etsii ja löytää ratkaisuja. Aina on jotakin, jota voi vielä yrittää. Koskaan ei olla umpikujassa.

Olen seisonut Annin kanssa keskellä lapin ikimetsää ja kohottanut maljan yhdessä saamelaisten poromiesten ja luonnonsuojelijoiden kanssa alueen suojelulle. Olen istunut Annin levitettyjen karttojen äärellä rajaamassa alueita, jonne voimme Helsingissä rakentaa uusia koteja niin, että arvokas lähimetsä saadaan säästettyä. Olemme pohtineet, miten saamme rahaa uusien päiväkotien rakentamiseen. Olemme tehneet nimilistoja kansanedustajista, jotka voisivat tukea parempaa eläinsuojelulakia.

Annissa on syvää inhimillistä viisautta joka yhdistyy rautaiseen osaamiseen. Anni tuntee niin Anna Ahmatovan runot kuin Venäjän ulkopolitiikan taustat. Hän puhuu yhtä sujuvasti Ingrid Bergmanin roolista Casablancassa kuin veroparatiisien tuhoisuudesta ja päästökaupan heikkouksista. Hän tietää yhtä hyvin Carla Brunin uusimman tyylin kuin finanssikriisin syyt.

Anni on harvinainen poliitikko siinä, että hän ei ole vähäisessäkään määrin populisti. Tätä pidetään myös Annin heikkoutena. Minusta se on kunnioitettavin tapa tehdä politiikkaa. On oltava valmis ottamaan turpaan, jos sen tekee hyvästä syystä. Se ei tee politiikasta helppoa. Mutta se tekee siitä mielekästä.

Sinä aikana, kun olen ollut politiikassa, olen oppinut Annilta enemmän kuin keneltäkään muulta. Olen oppinut, että aina välillä on elintärkeää poistua kokoushuoneesta ja mennä metsään. Olen oppinut, että ajoittain on tärkeää tilata vielä kolmas kuppi kahvi ja lukea MeNaiset. Olen oppinut, että on tärkeämpää saada tavoitteita läpi, kuin saada palstatilaa Helsingin Sanomissa. Olen oppinut, ettei se ole heikkoutta suhtautua maailmaan intohimolla. Olen oppinut, ettei kovuus ole sama asia kuin vahvuus.

Kun Anni viimein lähti eurovaaliehdokkaaksi, minulle oli selvää, etten itse lähde ehdolle. Haluan oikeudenmukaisemman ja ympäristöä suojelevan Euroopan unionin. En osaa kuvitella Annia taitavampaa parlamentaarikkoa rakentamaan tällaista Eurooppa.

Siksi äänestän Annia.