Seisoin satojen lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien edessä ja ainoa asia, jonka halusin sanoa oli: ”Kiitos”. Pidin avauspuheenvuoroa kaupungintalon juhlasalissa päiväkotien työntekijöille. Miksi me kiitämme heitä niin harvoin?
Puhuin siitä, miten hiljainen pieni poikani on oppinut luottamaan itseensä ja olemaan oma itsensä. Puhuin siitä, miten pieni pippurinen tyttöni on oppinut, että tytön on oikein olla vahva ja rohkea, mutta kaikkien kanssa pitää leikkiä. Puhuin siitä, miten olen voinut vuosien vuoden ajan viedä lapsiani päiväkotiin ja esikouluun tietäen, että he ovat hyvissä käsissä.
Lastentarhanopettajia ja lastenhoitajien ansiosta päiväkoti ei ole koskaan ollut meidän perheelle säilö, johon lapset viedään äidin tehdessä uraa. Se on ollut paikka, jossa pienet ihmiset etsivät kaikessa rauhassa sitä omaa tapaansa oppia, kokevat onnistumisia ja oppivat luottamaan itseensä. Heitä tuetaan ja opastetaan eteenpäin rautaisella ammattitaidolla. Heille luodaan pohja koko elinikäiseen oppimiseen. Ja tämä pohja kantaa pitkälle.
Nämä ihmiset päiväkodeissa tekevät korvaamattoman tärkeää työtä, jonka arvoa ei ole täysin ymmärretty. Viimeiset vuodet eivät ole olleet tämän maan päiväkodeille helppoja. Opetusministeri on tuonut eduskuntaan varhaiskasvatusta heikentävän esityksen toisensa jälkeen. Päiväkodeista leikkaaminen on kuitenkin saanut aikaan ennennäkemättömän keskustelun varhaiskasvatuksen merkityksestä. Nyt lähes jokainen puolue puhuu vaaleissa varhaiskasvatuksen merkityksestä. Myös ne, jotka ovat olleet siitä eniten leikkaamassa.
Olen tehnyt parhaani puolustaakseni näiden naisten ja miesten mahdollisuuksia tehdä sitä maailman tärkeintä työtä. Aina se ei ole riittänyt, mutta yhdessä olemme saaneet paljon aikaan. Meidän tehtävämme on puolustaa päiväkoteja myös jatkossa. Sen me olemme lapsillemme velkaa.
