Keskustelussa olleista viidestä poliitikosta neljä kuului niin sanottuihin maahanmuuttokriitikoihin. Asiantuntijat eivät pahemmin saaneet puheenvuoroja ja heitot turvapaikanhakijoiden rikollisuudesta jäivät leijumaan ilmaan, vaikka yritin tuoda esille sitä, että poliisin mukaan vastaanottokeskuksien häiriöt johtuvat pääsääntöisesti suomalaisista, jotka vastustavat keskuksia, ei niiden asukkaista.

Kun ns. “maahanmuuttokriitikoiden” annetaan hallita keskustelua, ei koskaan päästä ongelmista ratkaisuihin. Ihmisten auttamisen sijaan joudutaan keskittymään väärien tietojen oikomiseen ja leimakirveiden väistelyyn. Auttajat jäävät kovaäänisten lietsojien jalkoihin. Kotoutumispolitiikkaa ei päästä kehittämään. Ihmiset, jotka tänne saapuvat, eivät pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa, vaikka se olisi meidän kaikkien etu.

Eilinen ohjelma loppui siihen, että vastaanottokeskuksessa vieraileva toimittaja intti turvapaikanhakijoilta, miten he luulevat hyödyttävänsä Suomea. Maailmalla on meneillään historiallinen humanitaarinen kriisi. Miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa silmittömän väkivallan ja nälän takia. Ihmiset pakenevat täysin riippumatta siitä, millaiset sosiaalituet missäkin on. Ja ellei Suomi aio erota YK:sta ja irtisanoutua ihmisoikeussopimuksista, pakenevilla ihmisillä on oikeus hakea täältä turvapaikkaa. Turvapaikkajärestelmä ei ole olemassa sotaa pakenevien ihmisten hyödyllisyyden takia, vaan ihmisarvon takia.

Siitä ei ole niin kauan, kun kymmenettuhannet suomalaiset pakenivat sotaa Ruotsiin. Sadattuhannet ovat lähteneet täältä köyhyyden ja työttömyyden takia ja paremman elämän toivossa. Kun täällä toistellaan sitä, kuinka maahanmuuttajien pitäisi olla kiitollisia saamastaan turvasta ja mietitään, miten tätä oikeutta voitaisiin rajoittaa, unohdamme täysin oman kiitollisuudenvelkamme.

Nyt pitäisi palata perusasioihin. Kyse on ihmisoikeuksista. Ja kun ihmiset ovat tänne saapuneet, meidän on mietittävä, miten me voimme tehdä Suomesta kodin, jossa meillä on hyvä elää yhdessä.