Avainsana: kokoomus (Page 2 of 3)

Varhaiskasvatuslautakunta vastustaa päivähoitomaksujen korottamista

Helsingin varhaiskasvatuslautakunta vastustaa opetusministerin esittämiä kohtuuttomia korotuksia päivähoitomaksuihin! Lautakunnan kokous päättyi juuri ja lautakunnan puheenjohtajana toivon opetusministeri Grahn-Laasosen vielä muuttavan esitystään.

Jos opetusministeriön esitys toteutuu, päivähoidon enimmäismaksu nousee elokuun alusta 290 eurosta 354 euroon kuukaudessa. On nurinkurista, että samaan aikaan kun hallitus on vienyt läpi historiallisen varhaiskasvatuksen heikentämispaketin, suomalaisten perheiden odotetaan maksavan päivähoidosta entistä enemmän. Eli samalla kun varhaiskasvatuksen laatu ryhmäkokojen kasvattamisen seurauksena heikkenee, hinta nousee.

Nykyisin ylimpään maksuluokkaan kuuluu Helsingissä lähes joka neljäs perhe. Monet vanhemmat ovat nyt hädissään. Nämä eivät ole rikkaita perheitä. On selvää, että ylimmän maksuluokan tuloraja on liian alhainen ja maksujärejestelmää pitäisi kehittää oikeudenmukaisemmaksi.

Helsinki on vastustanut kaikkia hallituksen esittämiä varhaiskasvatuksen heikennyksiä. Helsingissä on jo aiemmin päätetty, ettei lasten ryhmäkokoja kasvateta eikä lasten tasa-arvoista varhaiskasvastusoikeutta rajoiteta. Kaikissa kunnissa tämä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista.

Helsinki voi tietenkin jälleen omalla päätöksellään säilyttää helsikiläisten perheiden päivähoitomaksut kohtuullisina. Minusta meillä on kuitenkin syytä olla huolissaan lasten palveluiden eriarvoistumisesta koko maassa. Hallitus on toimillaan lisäämässä lapsiperheiden köyhyyttä ja heikentämässä lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia menestyä elämässä. Tämä ei ole oikein.

Siksi Helsinki pistää vastaan!

Eduskunta ajoi alas tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen

Eduskunnan enemmistö päätti juuri lakkauttaa lapsen tasa-arvoisen oikeuden varhaiskasvatukseen äänin 114-65. Surullinen päivä. Minusta tuntuu, että hallituspuolueet eivät täysin ymmärrä, mitä ne ovat tänään rikkoneet.

Kaikille lapsille yhtäläinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen on ollut yksi suurimpia voittoja tasa-arvolle ja yhdenvertaiselle lapsuudelle Suomessa.

Kuten kokoomukselle on tällä hallituskaudella ollut tyypillistä, opetusministeri Grahn-Laasonen ajoi päivähoidon heikennykset läpi asiantuntijoiden lausunnoista huolimatta. Lähes kaikki asiantuntijat vastustivat lasten oikeuksien huonontamista.

Tämä päätös heikentää juuri niiden lasten asemaa, jotka tarvitsevat apua enemmän. Se eriarvoistaa lapsia ja huonontaa varhaiskasvatuksen laatua. Sen pelätään lisäävän lastensuojelun ja lasten psykiatrian menoja. Lisäksi opetusministerin esittämät luvut siitä, kuinka paljon päivähoito-oikeuden rajaamisella säästetään on kyseenalaistettu laajasta.

Vihreät ovat taistelleet tätä päätöstä vastaan eduskunnassa ja kunnissa ympäri Suomea. Moni kunta on jo etukäteen kieltäytynyt täytäntöönpanemasta päivähoitoa huonontavia lakeja. Surullista on se, ettei kaikilla kunnilla ole siihen rahaa.

Tämän päivän synkkä virhe on yritettävä korjata. Jos vihreät ovat seuraavassa hallituksessa, meidän on tehtävä kaikkemme, että lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ei saa riippua vanhemman asemasta.

Lapsiköyhyyttä ei pidä hyväksyä

Joka kymmenes suomalainen lapsi asuu köyhässä perheessä. Sipilän hallituksen lapsiin ja perheisiin kohdistamat leikkaukset lisäävät eriarvoisuutta entisestään. Meille on syntymässä lasten luokkayhteiskunta, jossa eriarvoistuminen alkaa jo kohdussa. Tämä on väärin.

Kokoomuksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vastasi vihreille tänään eduskunnan kyselytunnilla, että heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia heikentäviä ”kipeitä leikkauksia tarvitaan”. Tämä ei ole totta. Tismalleen samalla ”vaihtoehtoja ei ole” -mantralla hallitus perusteli vielä viikko sitten köyhiin eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia. Niiden suhteen hallitus teki arvovalinnan ja leikkaukset peruttiin.

Köyhyys vaikuttaa lapsen elämään monin tavoin. Köyhät lapset eivät koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsa. Lapsi on voimaton köyhyyden edessä. Hän ei voi tehdä asialle mitään. Siksi herääkin kysymys, miksi köyhät lapset eivät ole yhtä tärkeitä hallitukselle kuin köyhät eläkeläiset?

Meillä ei ole varaa siihen, että kasvatamme lapsia maailmaan valmiiksi lannistettuina. Meidän on torjuttava lapsiperheiden köyhyyttä kaikin mahdollisin tavoin.

Historiallisen eläinsuojeluvastainen hallitus

Eläinjärjestöt ovat antaneet vuoden Anti Animalia -palkinnon Sipilän hallitukselle. Anti Animalia -palkinto jaetaan vain, mikäli vuoden aikana on noussut esiin jokin eläimille erityisen negatiivinen ilmiö. Ja nyt on.

Tämä on kova kannanotto eläinjärjestöiltä. Sipilän hallitus on jo muutaman kuukauden aikana osoittanut olevansa poikkeuksellisen eläinsuojeluvastainen. Turkisasetus, jolla alunperin perusteltiin sitä, ettei turkistarhausta Suomessa kielletty, kaadettiin. Samalla maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) lakkautti eläinsuojeluasiamiehen viran, jonka saimme vihdoin viime hallituskaudella perustettua.

Eläinsuojeluasiamiehen virassa on kyse niin pienestä summasta, ettei kyse ollut rahasta. Kyse oli kannanotosta. Sipilän hallitus ei halua, että on edes yhtä virkamiestä, jonka tehtävä on vain ja ainoastaan eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen.

Toimiaan Sipilän hallitus perustelee sillä, että eläinten olojen parantamisesta saattaisi koitua kustannuksia. Siksi se jätetään tekemättä. Keskellä valtavia leikkauksia hallitus on kuitenkin laittanut lisää rahaa maataloustukiin. Näitä rahoja ei haluta käyttää eläinten olojen parantamiseen.

Erityisen huolestuttavaa on se, että tämä hallitus uudistaa koko Suomen eläinsuojelulainsäädännön. Uudistuksella toivottiin viime kaudella korjattavan vanhentuneen eläinsuojelulain pahimpia virheitä. Sipilän hallitus ei kuitenkaan aio parantaa eläinten hyvinvointia, vaan vannoo norminpurkutalkoiden nimeen.

Eläinten hyvinvointi ei ole koskaan ollut hallituspuolueiden agendalla, mutta harva odotti näin jäätävää suhtautumista. Ymmärtääkseni tämä on ensimmäinen hallitus naismuistiin, joka ei ole suostunut tapaamaan yhtäkään eläinjärjestöjen edustajaa. Ei edes eläinsuojeluasiamiestä, jonka viran he päättivät lakkauttaa. Sen sijaan kokoomuksen eduskuntaryhmä järjesti Eläinten viikolla lihantuottajien kanssa yhteisen seminaarin eläinsuojelulain uudistamisesta. Puhumaan ei oltu kutsuttu yhdenkään eläinsuojelutahon edustajaa.

Tämä lupaa todella huonoa suomalaisille tuotantoeläimille. Kun hallitus vyöryttää suomalaisten niskaan toinen toistaan synkempiä esityksiä, eläimet jäävät helposti jalkoihin. Kuitenkin yhteiskunnan sivistystä mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan.

Meidän tehtävämme on puolustaa niitä, jotka eivät pysty puolustamaan itseään.

(Teksti on julkaistu alunperin Vihreiden blogissa)

Sipilän hallitus lopettaa YK:n ympäristöohjelman rahoittamisen

Sipilän hallitus on päättänyt lopettaa kokonaan YK:n ympäristöohjelman rahoittamisen.

Vaikka hallituksen välinpitämättömyys Suomen kansainvälistä mainetta kohtaan on jo tiedossa eikä luontomyönteisyydestä voi edes puhua samassa lauseessa Sipilän hallituksen kanssa, en silti osannut odottaa tätä. Olen järkyttynyt.

Suomi on ollut YK:n ympäristöohjelman kolmanneksi suurin rahoittaja. Se on ollut asia, jonka kautta Suomella on ollut rooli maailman ympäristöongelmien ratkomisessa. Ympäristöohjelma on se kansainvälinen areena, jossa Suomen painoarvo on ollut suurempi kuin missään muualla. Tästä meidät tunnetaan. YK:ssa ollaan tyrmistyneitä Suomen toiminnasta.

Sipilän hallituksen päätös lopettaa rahoitus tuli julki samaan aikaan kun YK:ssa hyväksyttiin kestävän kehityksen tavoitteet. Tässä työssä Suomi on ollut aktiivisesti mukana ja olen itsekin osallistunut siihen. Nyt kun ilmastonmuutosta, ympäristökriisejä ja köyhyyttä torjuvia tavoitteita pitäisi alkaa toteuttaa, Suomi leikkaa kaiken rahoituksen pois.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) selittää hallituksen päättämiä leikkauksia sanomalla, että ”tämä ympäristöpolitiikka ei ole pelkkää rahaa, vaan käytännönläheistä tekemistä”. Ongelma vaan on se, ettei maailman ympäristöongelmia ratkota ilman rahoitusta.

Sipilän hallitus romuttaa Suomen maineen ja pyyhkii kestävän kehityksen tavoitteilla lattiaa. Että piut paut maapallosta, ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen kestävyydestä, kunhan perussuomalaiset pysyvät hallituksessa.

Puhe rasismia vastaan vihreiden valtuuskunnassa 26.9.2015

Tällä viikolla aika moni on varmaan miettinyt, että mitä tässä maassa oikein tapahtuu.

Tässä maassa on systemaattisesti luotu tilaa vihalle ja massasta erottuvien ihmisten leimaamiselle. Rasismin vastustamisesta on tehty itse rasismia pahempi asia. On ollut absurdia, että perusihmisoikeuksista puhumisesta on tullut ääripuhetta.

Jos Angela Merkel olisi suomalainen, Sipilä, Soini ja Stubb olisivat jo aikoja sitten leimanneet hänet ääriajattelijaksi.

Tämän hyssyttelyn ja hyysäämisen hintaa maksetaan nyt.

Onhan se nyt häpeällistä, että aikuiset miehet uhriutuvat keskustelupaltoilla, kun sotaa pakenevia lapsia hukkuu Välimereen. Että ihan vaan ettei kenellekään jää epäselväksi, tässä keskustelussa uhrit ovat ihan muualla kun Suomi24-palstalla.

Tämän maan keskustelun uhreja ovat ne pienet pelokkaat lapset, joiden bussia kohti ammuttiin Lahdessa raketteja.

Tämän maan keskustelun uhreja ovat ne raskaanaolevat äidit, jotka Kouvolassa heräsivät yöllä polttopullon räjähtäessä ovea vasten.

Tämän maan keskustelun uhreja ovat ne ovat ne Punaisen Ristin työntekijät, joita kohti heitetään kiviä heidän auttaessaan perheitä turvaan.

Ne lapset, joilta halutaan nyt kieltää apu ja turva. Ne ihmiset, jotka oikeasti tietää, mitä on pelätä. Ne, jotka pakenevat henkensä edestä vain joutuakseen rasistisen vihan kohteeksi.

Ja syyllisiä ei ole ne, jotka ovat koko ajan vastustaneet rasismia ja ihmisvihaa. Syyllisiä ovat ne, jotka ovat sen sallineet.

Siksi on ihan turha itkeä siitä, että on tämä oikeastaan jonkun muun vika, kun oma poliittinen projekti on vuosia ollut luoda tila juuri sille vihalle, joka nyt on siirtynyt tietokoneen näppäimistöltä kiviin, polttopulloihin ja raketteihin.

Tämä velan maksamiseen tarvitaan aika paljon enemmän kuin sen sanominen, että kaikki väkivalta on aina väärin ja että ei mekään hyväksytä rasismia.

Ja se rasismin vastainen työ kannattaa aloittaa omasta pesästä.

Miksi äänestin epäluottamusta Sipilän hallitukselle?

Äänestin tänään epäluottamusta Sipilän hallitukselle eduskunnassa.

Sipilä, Soini ja Stubb leikkaavat koulutuksesta yhteensä jopa yli kolme miljardia euroa. Se on historiallisen suuri leikkaus, jonka jäljet tulevat näkymään vuosikymmeniä tässä maassa. Ennen vaaleja jokainen puolue lupasi, ettei koulutuksesta tulla enää leikkaamaan. Nyt keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus pettävät nämä lupaukset.

Sipilän hallitus puhuu näistä massiivisista leikkauksista suomalaisen koulutuksen uudistamisena. Eilen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen hyökkäsi opposition kimppuun siitä, ettemme ole valmiita uudistamaan. ”Suomalaisen koulutuksen suurin uhka eivät ole leikkaukset, vaan kykenemättömyys uudistua”, Grahn-Laasonen sanoi. Huhhuh, sanon minä.

Esimerkiksi varhaiskasvatuslaki on juuri uudistettu. Uudistuksen tavoitteena oli varhaiskasvatuksen laadun parantaminen ja yhdenvertasuuden lisääminen. Nyt Grahn-Laasosen esittämät leikkaukset vievät pohjan tältä kaikelta. Ryhmäkokojen pienentämisen sijaan niitä kasvatetaan, lastentarhanopettajia ja -hoitajia vähennetään, lasten kasvattamisen sijaa heille lisätään hallinnollista työtä, heidän palkkoja leikataan ja lomia lyhennetään samalla kun työttömien perheiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen rajoitetaan.

Olisi rehellisempää puhu asioista oikeilla nimillä. Kyse ei ole uudistamisesta, kyse on suomalaisen koulutusjärjestelmän historiallisesta huonontamisesta. Tämä on ensimmäinen hallitus, joka on kirjannut hallitusohjelmatavoitteekseen suomalaisten koulutustason laskemisen. He lisäävät koulutuksen eriarvoisuutta, he huonontavat koulutuksen laatua, he kasvattavat ryhmäkokoja ja he leikkaavat tutkimuksesta. Ja he tekevät tämän kaiken tilanteessa, jossa Suomi tarvitsee epätoivoisesti kasvua ja uutta osaamista.

Tämä hallitus luo Suomeen lasten luokkayhteikuntaa. Silti eduskunnan enemmistö päätti antaa tukensa hallitukselle.

Tällaista politiikkaa en itse voi olla tukemassa.

Mikä on Sipilän, Soinin ja Stubbin visio?

Kun puhutaan vaikeista ajoista ja yhteen hiileen puhaltamisesta, kysymys on, että millaisen ulospääsyn hallitus meille tarjoaa. Millaisen tulevaisuuden eteen nyt on tehtävä kipeitä päätöksiä?

On vaikea ymmärtää, mikä on Sipilän, Soinin ja Stubbin visio. Hallitus ei tarjoa mitään toivoa paremmasta. Kun katsotaan hallituksen esityksiä, sen näkemys tulevaisuuden Suomesta aukenee synkkänä.

Sipilän hallituksen kovimmat leikkaukset osuvat varhaiskasvatukseen, kouluihin, yliopistoihin ja tutkimukseen. Eli tulevan sukupolven koulutustasoa lasketaan, eikä suomalaiseen osaamiseen tai tuotekehitykseen enää uskota.

Kasvua haetaan palkkoja alentamalla. Tämä tarkoittaa pienipalkkaisten (pääasiassa naisten) entistä huonompaa toimeentuloa. Rahaa sen sijaan laitetaan lisää navettojen, Talvivaaran ja teollisuuslaitosten tukiin. Tällainen ajatus kasvualoista oli ajankohtainen viimeksi 50 vuotta sitten.

Sipilän hallituksen visiossa maamme uudet painopisteet ovatkin tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen ja huipputeknologian sijaan alkutuotanto, halpatyövoima ja koulutustason laskeminen. Ja tämä tehdään, vaikka Sipilä vielä itse sanoi muutama vuosi sitten, että ”Suomi voi kilpailla vain osaamisella, ei työvoiman hinnalla”.

Suomi tarvitsee kasvua. Suomalaiset ovat valmiita kipeisiinkin uudistuksiin, jos nämä tehdään oikeudenmukaisesti ja ne luovat pohjaa paremmalle huomiselle. Sipilän hallitus ei tällaista tarjoa.

Hallitus kiirehtii kotiäiyhteiskunnan edistämistä

Sipilän hallitus aloittaa säästötalkoonsa kiirehtimällä päivähoidon huonontamista ja kotiäitiyhteiskunnan edistämistä. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen esitteli tänään paketin, jolla kasvatetaan päiväkotien ryhmäkokoja, nostetaan päivähoitomaksuja ja rajataan työttömien vanhempien lasten oikeutta varhaiskasvatukseen. Ja kaikki tämä tehdään nopemmin kuin kukaan osasi odottaa.

Kun päiväkotien työntekijöillä on yhä enemmän lapsia vastuullaan, ei lapsille voida taata hyvää ja yksilöllistä hoitoa. Hoito-oikeuden rajaaminen liittyy myös kunnan harkintaa, eli se lisää hallintoa, mikä taas tulee kalliiksi ja siirtää päivähoidon henkilöstöä lastemme kasvattamisesta hakemusten käsittelyyn.

Varsinkin äidit tekevät paljon pätkätöitä ja monien perheiden tilanne muuttuu usein. Perheiden jatkuvasti muuttuvat tilanteet aiheuttavat sen, että lapsen päivähoitoon joudutaan jatkossa hakemaan toistuvasti muutoksia. Se, ettei lapsella ole kokopäiväistä hoitopaikkaa, vaikeuttaa erityisesti äitien mahdollisuutta ottaa vastaan uusia töitä.

Helsingissä on haluttu karsia päiväkotien hallinnosta ja panostaa hyvään hoitoon. Olemme halunneet palkata lisää ihmisiä hoitamaan lapsiamme, emme käsittelemään hakemuksia. Hallituksen esitys toimii tätä tavoitetta vastaan. Se heikentää lasten, naisten ja perheiden asemaa. Lisäksi se ei edes luo säästöjä.

Tämä on yksinkertaisesti järjetöntä.

Vihreälle politiikalle historiallisen suuri tuki

Aamun Helsingin Sanomien gallup kertoo, että Vihreiden kannatus on suurempaa kuin se on ollut kertaakaan sen jälkeen kun minä aloitin peruskoulun.

Näin valtava tuki tekemällemme politiikalle tekee nöyräksi ja kiitolliseksi. Samalla on selvää, että edessä ovat vaikeat ajat.

Hallituksen tänään julkaisema budjetti kertoo karua kieltä siitä, mitä on tulossa. Sipilän, Soinin ja Stubbin talouspolitiikassa kovimmat säästöt tehdään lasten ja maailman köyhimpien ihmisten kustannuksella. Massiivisista ja epäoikeudenmukaisista leikkauksista huolimatta velkaa otetaan ihan yhtä paljon kuin aikaisemminkin.

Solidaarisen, tasa-arvoisen ja avoimen Suomen sijaan nyt rakennetaan hyvin erilaista maata. Toimimattomuudellaan Sipilä, Soini ja Stubb ovat osoittaneet hiljaisen hyväksyntänsä rasismille ja sulkeneet silmänsä luontomme arvokkuudelta kaatamalla lisää rahaa Talvivaaran toiminnan jatkamiseen. Politiikallaan he tulevat rakentamaan maata, jossa yhä usempi lapsiperhe on köyhä ja naisten asema heikkenee. Vihreät ovat vastavoima tälle konservatiiviselle ja kylmän oikeistoiselle politiikalle.

Me tarvitsemme vahvan opposition, jotta voimme tehdä työtä hallituksen eriarvoistavaa ja epäoikeudenmukaista politiikkaa vastaan. Meidän kaikkien oikeudenmukaisempaa politiikkaa kannattavien on nyt löydettävä toisemme, jotta voimme jatkaa työtämme yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen maan puolesta.

Kiitos ystävät, että olette tässä työssä mukana! Meitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Emma Kari

Ylös ↑

Tilaa Emman uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt perillä tekemästäni työstä ja vihreästä politiikasta.