Näin kesällä Suomen lehdissä kaloja käsitellään pääasiassa ruokaohjeissa. Kalat eivät Suomen mediassa juuri kuohuta, mutta muualla Euroopassa päivä on ollut suuria tunteita täynnä. Tänään komissio hyväksyi esityksen EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistamiseksi. Mutta jos kalastuspolitiikka ei Suomessa kiinnosta juuri ketään, miksi se on niin tärkeää?

Jopa 75 prosenttia EU:n kalakannoista on ylikalastettu ja kolmasosa niistä on romahtamassa. Tällä hetkellä yli 60 % kalasta tuodaan EU:n ulkopuolelta, sillä omista vesistämme kalastettu kala ei enää riitä. Komission arvioi, että jos jatkamme kalastusta nykyiseen malliin, vain kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136 on enää kymmenen vuoden päästä kestävällä tasolla.

Oikeastaan kysymys kuuluu, miten asiat on voitu mokata näin pahasti? Ja miten tästä kierteestä päästään ulos?

Kalastuspolitiikan on sanottu pohjaavan kestävän kehityksen periaatteeseen, mutta kun vastakkain ovat olleet muutaman kalastajan työpaikan turvaaminen tai muutaman kalakannan pelastaminen, kalat ovat aina hävinneet. Jotta ylisuuria kiintiöitä ei enää ylitettäisi, kalastajat ovat olleet pakotettuja heittämään ylimääräiset tai väärää lajia olevat kalat takaisin mereen. Pahimmissa tapauksissa jopa 80 prosenttia kaloista on heitetty mereen, suurin osa kuolleina. Työpaikkojen turvaamisen nimissä kalastajien elinkeinon perusta on lähes tuhottu.

Ongelman keskiössä ovat olleet jäsenmaiden asenne kalastuskiintiöiden kokoon. Kaikki ovat pyrkineet omien kiintiöidensä maksimointiin, mikä on toistuvasti johtanut kestämättömiin kalastusmääriin. Tähän asti myös Suomen maa- ja metsätalousministeri on keskittynyt kestävän kalastuspolitiikan torppaamiseen EU:ssa.

Nyt komissio yrittää tehdä Euroopassa sen, mitä Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on pystytty tekemään. Kalastuskiintiöiden pohjaksi halutaan luonnontieteelliset arviot kalakantojen kooista. Kalojen heittäminen takaisin mereen halutaan kieltää. Kalastusalusten täydellinen ylimitoitus halutaan purkaa. Lisäksi käyttöön halutaan ottaa ostettavat ja myytävät kalastuskiintiöt.

Komission ehdotuksen suunta on oikea. Oikeastaan se on ainoa mahdollinen. Kalat eivät elä maiden aluevesien rajojen mukaan. Siksi kalakantojen pelastaminen on juuri niitä asioita, joissa tarvitsemme kansainvälistä säätelyä. Tavoitteet on asetettava yhteisesti, mutta toteutus on jätettävä paikallistasolle. Kiintiöiden perustaksi on saatava varovaisuusperiaate ja kalakantojen ekologinen kestävyys. Siksi Suomen on siirryttävä kalastuspolitiikan junttiosastosta kalojen kavereihin.

Tilanteessa, jossa kolme neljäsosaa kalakannoistamme on ylikalastettuja, meillä ei ole enää varaa mokata. Kuten kalastuskomissaari Damanaki totesi tämän päivän lehdistötilaisuudessa: ”If we don’t do this right, our children won’t see fish on their plates. They will see them only in pictures.”