Avainsana: sota (Page 1 of 2)

Syyrialaiset perheet saavat mahdollisuuden

Inhimillisyys voi voittaa epätoivoiseltakin näyttävissä tilanteessa! Jotkut taistelut politiikassa tuntuvat niin mahdottomilta, ettei valonpilkahdusta heti edes ymmärrä. Sotaa paenneiden lasten ja aikuisten oikeus saada perhe luokseen on ollut tällainen asia. Nyt Suomen hallitus on taipunut. Suomi antaa yli sadalle sodan jalkoihin jääneelle syyrialaiselle mahdollisuuden hakea perheenyhdistämistä.

Yksi hallituksen epäinhimillisimpiä päätöksiä on ollut vaikeuttaa entisestään sotaa paenneita ihmisten mahdollisuutta saada perhe luokseen. Samaan aikaan monelle syyrialaiselle ja irakilaiselle on ollut mahdotonta edes tehdä perheenyhdistämishakemus. Suomi on edellyttänyt sodan jalkoihin jääneiltä perheiltä matkustamista Turkkiin Ankaran suurlähetystöön hakemuksen jättämistä varten. Turkki taas ei ole päästänyt näitä äitejä ja lapsia maahan. Tämä tarkoittaa, ettei perheillä ole ollut todellista mahdollisuutta edes käynnistää koko prosessia.

Olemme jo pitkään vaatineet sen mahdollistamista, että hakemuksen voisi jättää Libanonin Beirutissa. Meille on toistuvasti kerrottu, että tämä on mahdotonta. Nyt mahdottomasta tuli mahdollista. Suomi mahdollistaa perheenyhdistämishakemuksen jättämisen Beirutissa 133 syyrialaiselle, jotka eivät ole pystyneet hakemaan perheenyhdistämistä Turkin kautta. Tämä on valtavan suuri asia näille perheille. Nyt tästä poikkeuksesta on tehtävä käytäntö!

Lasten ja naisten saaminen turvaan sodan kauheuksista on inhimillistä ja oikein. Perheenyhdistämisen mahdollistaminen on tapa saada kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset turvaan. Näin he pääsevät pois sodasta ilman, että he joutuvat salakuljettajien armoille.

Tämä on pieni inhimillinen askel, mutta me saimme sen aikaan. Teidän tukenne tässä työssä on ollut se syy, että hallituksen on ollut pakko antaa periksi. Meitä on paljon. Mikään ei ole mahdotonta.

Kyselytuntikymys perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta

Arvoisa Rouva puhemies,
Täällä on kuvattu hyvin sitä inhimillistä hätää, joka on meneillään Syyriassa ja Euroopan rajoilla.

Suomi on vastannut tähän historialliseen humanitaariseen kriisiin leikkaamalla kehitysyhteistyöstä, pienentämällä pakolaiskiintiötä, heikentämällä turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja vaikeuttamalla perheenyhdistämistä.

Ja tätä me kutsumme vastuunkantamiseksi. Sitä se ei ole.

Täällä kysyttiin aikaisemmin miten me estämme ihmissalakuljetuksen. Keino siihen on laillisten reittien luominen. Nyt hallitus sulkee näitä reittejä.

Arvoisa sisäministeri,
aiotteko te perua tiukennukset perheenyhdistämiseen ja helpottaa hakemuksen jättämistä Kabulin ja Beirutin lähetystöissä?

Vihreiden Emma Kari vaatii norminpurkua perheenyhdistämiseen – lisäkiristykset epäinhimillisiä

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari peräänkuuluttaa hallitukselta normien purkamista, jotta oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat voivat saada perheensä luokseen.

– Sipilän hallitus on ajanut läpi lukuisia epäinhimillisiä kiristyksiä Suomen turvapaikkapolitiikkaan. Perheenyhdistämisestä on tehty käytännössä lähes mahdotonta, mutta hallitus selvittää yhä lisää tiukennuksia. Uusia kiristyksiä ei tule missään nimessä toteuttaa ja toimeentulovaatimusta on syytä lieventää, toteaa Kari.

Suomen toimeentulovaatimukset ovat kohtuuttoman korkeat muihin maihin verrattuna. Ne perustuvat ministeriön ja Maahanmuuttoviraston väliseen sopimukseen, ja mm. ihmisoikeus- ja lapsijärjestöt ovat kritisoineet niitä voimakkaasti.

– Oma perhe on parasta lääkettä kotoutumiseen. Konfliktien keskellä elävillä ihmisillä ei välttämättä ole mahdollisuutta matkustaa heille osoitettuun lähetystöön. Esimerkiksi naisten ja lasten on käytännössä mahdotonta päästä Turkkiin jättämään hakemuksensa. Siksi myös Beirutin ja Kabulin lähetystöihin tulisi avata oleskelulupapalvelut. Lisäksi sähköisen hakemuksen jättämistä tulee helpottaa ja henkilökohtaisen asioinnin vaatimusta lieventää, vaatii Kari.

Sähköinen hakujärjestelmä on määrä ottaa käyttöön marraskuussa. Se ei kuitenkaan poista vaatimusta käydä tietyssä lähetystössä henkilökohtaisesti.

– On häpeällistä, että Suomi vastaa historialliseen humanitaariseen kriisiin leikkaamalla kehitysapua, pienentämällä pakolaiskiintiötä ja vaikeuttamalla perheenyhdistämistä, toteaa Kari.

Kyselytuntikysymys Aleppon pommituksista

Arvoisa puhemies,

Viime päivien kuvat Aleppon raunioista kaivettavista lapsista ylittävät jo sietokyvyn. Venäjä ja Syyrian hallitus pommittavat siviilejä taukoamatta. Tulitauko on rikottu eivätkä avustuskuljetukset pääse perille.

Nyt 300 000 ihmistä on saarroksissa Itä-Aleppossa, jota pommitetaan jatkuvasti. 85 000 lasta on loukussa kaupungissa.

Kysyn pääministeri Sipilältä,

mihin toimenpiteisiin Suomi aikoo ryhtyä EU:ssa ja YK:ssa, jotta Venäjä ja Syyrian hallitus saadaan viipymättä sitoutumaan tulitaukoon, ja että hädänalaisille ihmisille saadaan toimitettua ruokaa, vettä ja lääkkeitä ja että ihmiset saadaan turvaan?

Puhe perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta eduskunnassa 12.4.2016

Arvoisa puhemies,

Läpi viime vuoden Suomessa puhuttiin siitä, miksi nyt autetaan vain miehiä, miksi ei auteta naisia ja  lapsia.

Nyt kun meillä on vihdoin mahdollisuus auttaa naisia ja lapsia, hallitus pamauttaa oven kiinni heidän nenänsä edestä.

Me tiedämme, että tänä vuonna Eurooppaan paenneista ihmisistä suurin osa on naisia ja lapsia.

Heitä on aikaisemmin ollut vähemmän, koska turvallisia reittejä suojaan ei ole. Isät, veljet ja pojat lähtivät vaaralliselle pakomatkalle ensin, koska heillä oli parhaat mahdollisuudet selviytyä. Naiset ja lapset tulivat perässä. He tulevat kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Ja he tarvitsevat suojaa nyt.

Arvoisa puhemies,

Suomen hallitus on juuri ollut mukana solmimassa sopimusta Turkin kanssa, jossa on hylätty kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet. Ainoaksi syyksi tähän järjettömyyteen on annettu se, että nyt halutaan torjua ihmissalakuljetusta.

Me kaikki tiedämme, että paras tapa vähentää ihmisten salakuljetusta on vähentää epätoivoa ja luoda turvallisia reittejä pois sodan jaloista.

Perheenyhdistäminen on tällainen turvallinen reitti.

Tämän reitin sulkeminen lisää epätoivoa, se lisää turvattomuutta, se jättää perheet rikollisten armoille.

Koska jokainen isä tietää, että tekisi mitä tahansa saadakseen perheen luokseen. Jokainen äiti ymmärtää, ettei ole olemassa sellaista rahasummaa, jota ei olisi valmis maksamaan, jotta saisi oman lapsensa taas syliinsä.

Jokainen ihminen tajuaa, että vanhemman vieminen lapselta on julminta, mitä ihminen voi tehdä.

Ja sitä tämä esitys on. Se on julmaa. Se on epäinhimillistä.

Ja se on väärin.

Arvoisa puhemies,

Hallitus rakentaa esityksellään kovaa maailmaa. Maailmaa, jossa oikeus omaan lapseen on kiinni lompakon paksuudesta.

Hallituksen maailmassa lähihoitajan, lastentarhanopettajan, tai bussikuljettajan työtä tekevällä ei ole oikeutta saada puolisoaan ja lapsiaan luokseen Suomeen.

Kun samaa tulorajaa esitettiin suomalaisille kaikki olivat raivoissaan. Koska jokainen ymmärtää, ettei tässä maassa oikeus perheeseen kuulu vai rikkaille.

Käytännössä pakolaisten perheenyhdistäminen on jo tehty mahdottomaksi. Erityisen hirveä tilanne on yksinäisten lasten kohdalla, joita sisäministeri aikaisemmin kutsui ”ankkurilapsiksi”. Sodan kauhuja paenneen lapsen mahdollisuus saada oma perhe luokseen Suomeen on olematon.

Siksi keskellä historiallista humanitaarista kriisiä humaani hallitus esittäisi täällä perheenyhdistämisen helpottamista eikä sulkisi viimeistäkin ikkunaa.

Arvoisa puhemies, arvoisa hallitus,

Teihin vetoavat nyt kaikki ihmisoikeusjärjestöt Unicefista Amnestyyn, Pelastakaa lapsista YK:n pakolaisjärjestöön.

Teihin vetoavat nyt kaikki tämän maan uskontokunnat, evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispasta juutalaisten seurakuntien johtoon,  ortodoksikirkon arkkipiispasta Islam-seurakunnan johtoon ja katolisen kirkon piispaan.

Mutta jos mikään ei saa hallitusta heräämään ja näkemään tämän esityksen julmuutta, Suomessa eletään aidosti synkkiä aikoja.

Teihin vetoavat nyt kaikki ihmisarvoa ja perheitä puolustavat.

Olkaa inhimillisiä.

Älkää rikkoko perheitä.

Perukaa tämä esitys.

Perheenyhdistämisen vaikeuttaminen on epäinhimillistä

Hetken ajattelin, että Sipilän hallituksen epäinhimilliset esitykset on jo nähty. Nyt saimme eteemme esityksen, jolla vaikeutetaan sotaa paenneita ihmisiä saamaan perhe luokseen turvaan. Tämä on esitys, jolla estetään naisia ja lapsia pääsemästä turvaan. Jatkossa vain kovapalkkaisen työpaikan saanut ihminen saisi perheensä Suomeen. Tämä on epäinhimillistä.

Miksi laki osuu juuri naisiin ja lapsiin? Yleensä perheestä lähtee ensimmäisenä liikkeelle isä, sillä hänen mahdollisuutensa selviytyä vaarallisesta matkasta on suurin. Kun isä pääsee turvaan, hän tekee kaikkensa saadakseen perheensä luokseen. Tämän takia turvapaikanhakijoista ensin saapuvat miehet, sen jälkeen naiset ja lapset. Nyt Sipilän hallitus läimäsee oven kiinni naisten ja lasten edestä.

Alunperin esityksen oli tarkoitus koskea myös suomalaisia, joiden perhe olisi ulkomailla. Kritiikki oli valtavaa, kun tajuttiin, kuinka moni suomalainen ei saisi puolisoaan tai jopa lastaan luokseen. Kritiikin seurauksena hallitus poisti suomalaisia koskevat rajoitukset. Mutta hädänalaisten ihmisten kohdalla armoa ei tunneta.

Jos toimeentuloedellytys oli vaikea suomalaisille, sotaa paenneille ihmisille se on mahdoton. Ymmärtääkseni perheenkokoajan pitäisi tienata kuukausittain nettona 2 600 euroa tuodakseen Suomeen esimerkiksi puolison ja kaksi lasta. Turvapaikan saaneet työllistyvät usein matalapalkka-aloille, jolloin suuria kuukausituloja on mahdotonta saada kokoon. Tietyt ryhmät voivat välttää tulorajan, jos ovat tarpeeksi nopeita, mutta aikarajat ovat todella tiukkoja. Hallitus on kuitenkin jo nyt ilmoittanut selvittävänsä muitakin keinoja vaikeuttaa ulkomaalaisten perheiden pääsemistä yhteen.

Välillä Sipilän hallituksen politiikan epäoikeudenmukaisuus saa vaipumaan epätoivoon. Mutta periksi ei saa antaa. Tämä on vasta hallituksen esitys ja aion tehdä kaikkeni, jotta esitys kaatuu. Mutta siihen tarvitaan meitä kaikki. Me emme saa jättää sotaa pakenevia perheitä pulaan.

Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ei saa heikentää

Tänään Sipilän hallitus kävi sotaa pakenevien ihmisten oikeuksien kimppuun. Eduskunta sai käsiteltäväkseen esityksen, jossa turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun heikennetään ja mahdollisuuksia valittaa epäoikeudenmukaisista päätöksistä rajataan. Hallituksen epäinhimillinen esitys on hylättävä.

Tätä lakia ovat kritisoineet kaikki aina oikeuskanslerista asianajajaliittoon ja YK:sta Amnestyyn. Mutta taas kerran ihmisoikeuskritiikki kaikuu kuuroille korville.

Suomen oikeusjärjestelmässä ei ole ollut tapana asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Hysterian keskellä on unohtunut se, että turvapaikkamenettelyssä on kyse perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien turvaamisesta. Se on asia, jota myös me voimme jonain päivänä tarvita.

On hyvä, että prosesseja yritetään nopeuttaa, mutta sitä ei saa tehdä vaarantamalla haavoittuvassaasemassa olevien naisten ja lasten asemaa heikentämällä. Nyt hallitus hakee tehokkuutta vaarantamalla suojelua tarvitsevien ihmisten oikeusturvan ja heikentämällä ihmisoikeuksia.

Ihmisoikeuksien heikentämisen sijaan meidän on pystyttävä paremmin auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten ihmiskaupan uhreiksi joutuneita naisia ja vanhemmistaan eroon joutuneita lapsia. Näiden ihmisten oikeusturvaongelmien korjaamiseen hallitus ei esitä mitään.

EU-Turkki -sopimus rikkoo törkeästi ihmisoikeuksia

Kuvasta katsoo pieni poika. Iho on likainen, tukka takussa, jaloissa on äidin aivan liian isot tossut, housuja ei ole, päällä on ainoastaan resuinen Adidas-paita. Mutta pojan katse on aivan samanlainen kuin oman pienen poikani, joka nyt pelaa minecraftia ja syö Star Wars -jugurttia keittiönpöydän toisella puolella. Toinen syö aamiaista Helsingissa, toinen Atman pakolaisleirillä Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Osat voisivat olla toisinkin päin.

Tällä viikolla EU alkaa palauttaa tänne paenneita syyrialaisia Turkkiin. Nyt me tiedämme, että Turkki rikkoo törkeästi ihmisoikeuksia joukkopalauttamalla sotaa paenneita ihmisiä takaisin Syyriaan. Perheitä on rikottu, lapset on erotettu vanhemmistaan, raskaana olevia naisia ja pieni lapsia on kuljetettu takaisin Syyriaan. Eli sinne, mistä he olivat alunperin paenneet. Eli EU palauttaa sotaa pakenevia ihmisiä Turkkiin, Turkki palauttaa heitä Syyriaan. Tämä kaikki on niin järkyttävän epäinhimillistä, että sitä on vaikea uskoa.

Tällä viikolla on kysytty paljon kysymyksiä Stubbin paimenkirjeestä, kokoomuksen sisäisestä valtapelistä ja jopa Malmin lentokentästä. Mutta kukaan ei kysy, miten voi olla, että Suomen pääministeri oli hyväksymässä EU:n ja Turkin sopimusta, jonka kaikki ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet. Millä mandaatilla hän sen teki? Missä vaiheessa Suomi lakkasi välittämästä YK:sta ja ihmisoikeuksista? Miksi tämän kaiken annetaan vain tapahtua?

Ihmisoikeusjärjestöjen hätähuudot kaikuvat kuuroille korville. Lääkäreiden järjestö on jo poistunut Kreikan saarilta, koska he eivät suostu olemaan mukana näin törkeässä ihmisoikeusrikkomuksessa. YK kieltäytyy osallistumasta EU:n palautuksiin. Nyt jopa Punainen Risti protestoi ja jokainen järjestön tunteva tietää, että silloin on tosi kyseessä. Me suljemme sotaa pakenevia ihmisiä vankileireille, me viemme heiltä ihmisoikeudet, me karkoitamme heitä epäinhimillisiin oloihin. Tämä on asia, josta historia tulee meidän vielä tuomitsemaan.

Suomen on ajettava turvallisia reittejä Eurooppaan. Iso osa Kreikkaan tulevista naisista ja lapsista pyrkii tänne Eurooppaan aikaisemmin tulleiden perheenjäsentensä luokse. Sipilän hallituksen järjettömät kiristykset perheiden yhdistämiseen on peruttava. Sen sijaan Suomen on haettava naisia ja lapsia Turkin leireiltä Suomeen turvaan. Meidän on oltava ääni inhimillisyyden puolesta aikana, jolloin ne äänet ovat vähissä.

Rasismi ja islamofobia ovat Isisin tavoitteita

Rauhan ja yhtenäisyyden viestit ovat pahinta myrkkyä terroristeille. Ne, jotka Pariisin hirvittävän tragedian jälkeen lietsovat vihaa turvapaikanhakijoita ja muslimeita kohtaan tekevät juuri sitä, mitä Isis toivoi iskullaan saavuttavansa.

Isis on julkisesti nimennyt tavoitteekseensa tuhota eurooppalaisten ja muslimien rauhaisan rinnakkaiselon. He haluavat, että me syytämme heidän veriteoistaan juuri niitä ihmisiä, jotka ovat paenneet kodeistaan Isisin julmuuden ja väkivallan takia. Isis on itse todennut haluavansa estää muslimeja pakenemasta länteen. Isis haluaa rasismia ja muslimeihin kohdistuvaa väkivaltaa. Se tekee heistä vahvempia.

Isis on syntynyt Irakin sodan raunioissa. Heille pommit, muslimeihin kohdistuva viha ja kaaos ovat kasvualusta. Isisin toimintaa hyvin tuntevat yrittävät jatkuvasti tuoda esiin sitä, että terroristeille elintärkeää on syvä juopa länsimaalaisten ja muslimien välillä. Länsi on heille saatana, joka vihaa muslimeja. Isisille pahinta myrkkyä ovat olleet kuvat ihmisistä, jotka Euroopassa toivottavat Isisin väkivaltaa pakenevat ihmiset tervetulleiksi turvaan.

Viha luo ainoastaan vihaa. Siksi surunkin keskelle meidän on pystyttävä olemaan vihaamatta.

Isis ei voita, jos puolustamme ihmisarvoa

Harmaa viikonloppu on kulunut epäuskoisessa surussa. Surun keskellä kaksi asiaa alkaa hahmottua.

Ensinnäkin monien asiantuntijoiden mukaan Isis on heikentymässä ja Pariisi oli yritys siirtää huomio pois tappioista muualla. Toiseksi, ne ihmiset, jotka Eurooppaan pakenevat, eivät ole syyllisiä Isisin väkivaltaan. Isis tappaa pääsääntöisesti muslimeja. Monet turvapaikanhakijoista ovat sen uhreja.

Isis on kärsinyt tappioita, se on hävinnyt taisteluita ja menettänyt alueita. Pariisin iskujen päivänä kurdijoukot valtasivat Sinjarin kaupungin Pohjois-Irakissa. Terrorismiasiantuntijoiden mukaan on tyypillistä, että tappioita yritetään peitellä kiinnittämällä huomio toisaalle karmaisevilla, tavallisiin ihmisiin kohdistuvilla iskuilla. Tavallisesti nämä iskut tehdään Irakissa ja Syyriassa. Nyt se tehtiin Euroopassa. Isis on siis heikoilla. Me koemme nyt sitä samaa halvaantuneisuutta, surua ja epäuskoa, jota miljoonat ihmiset ovat kokeneet jo vuosia Lähi-idässä.

Jihadistiterroristien uhrit ovat tavallisesti lähes poikkeuksetta muslimeja. Isis siis kohdistaa silmittömän vakivaltansa ja raakuutensa toisiin muslimeihin. Isis toimii tällä hetkellä Irakissa ja Syyriassa, eli juuri niissä maissa, joista tavalliset ihmiset pakenevat henkensä kaupalla Välimeren yli. Isis ei taistele kristittyjä vastaan, se taistelee tavallisia ihmisiä ja ihmisarvoa vastaan.

Nyt Euroopan (ja Suomen) äärioikeisto lietsoo tavallisten ihmisten pelkoja. He tekevät kaikkensa, että syytävä sormi kohdistuisi kaikkiin tavallisiin muslimeihin ja niihin ihmisiin, jotka henkensä kaupalla pakenevat terroristien väkivaltaa. Äärioikeisto ja jihadistit elävät molemmat samasta vihasta, väkivallasta ja peloista.

Isis ei kannata eurooppalaisia arvoja, vapautta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Jos me luovumme näistä ja kiellämme Isisiä pakenevilta ihmisiltä ihmisoikeudet, me pelaamme Isisin pussiin. He haluavat pelkoa, vihaa ja väkivaltaa. He haluavat meidän hylkäävän inhimillisyyden ja vapauden. Me emme saa antaa heidän voittaa.

« Older posts

© 2024 Emma Kari

Ylös ↑

Tilaa Emman uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt perillä tekemästäni työstä ja vihreästä politiikasta.