En ole koskaan lukenut yhtään kasvatusopasta. En osaa nimetä yhtäkään kasvatusfilosofiaa. Haen usein lapseni viimeisenä tarhasta. Unohdin päiväkodin äitienpäiväkahvit. Tein jälleen töitä puolet viikonlopusta. Naureskelen usein ystävilleni huonon äitiyden olevan osa identiteettiäni. Ajatus siitä, että olisin erityisen hyvä äiti, ei istu.

Kun odotin lastani eksyin jotain tietoa etsiessäni vauva-foorumille, jonka jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan nimellä äitien homma-foorum. Minulle oli järkytys törmätä siihen totalitaristiseen tuomitsemisen maailmaan, jota viestiketjuissa kirjoittavat äidit ylläpitivät. Milloin imettäjät haukkuivat imettämättömät, milloin toisinpäin. Kotiäidit solvasivat työssäkäyviä itsekkäiksi ja työssäkäyvät kotiäitejä säälittäviksi. Ja muistaakseni lapsen kasvisruokavaliota verrattiin lapsen pahoinpitelyyn. Jokaisella oli vain yksi totuus äitiydestä, perheestä ja lapsen kasvatuksesta.

Kun joku äiti ei tähän muottiin sopinut, tuomio oli armotonta: Huono äiti. Ja pahinta mitä nainen voi olla, on huono äiti. Hirveimmältä tuntui ajatus siitä, että minä tulisin olemaan osa tätä porukkaa. Tämän peittelemättömän yhteiskunnan kontrollin kohteeksi joutuminen tulee monelle lapsen saaneelle täytenä yllätyksenä. Yhtäkkiä bussissa istuva vanhuksella on oikeus kommentoida äitiyttäsi, koska lapsesi itkee. Jostain syystä saat tarjoilijalta pahan katseen tilatessasi lasin punaviiniä. Ja jokaisella on oikeus paheksua jokapäiväisiä päätöksiäsi, koska toisin kuin sinä, he toimivat lapsesi parhaaksi.

Viimeinen naurettavuus äitien kyttäämisessä oli uutinen Vauvakinojen kieltämisestä. Yleisövihjeen seurauksena elokuvia valvovat viranomaiset halusivat kieltää K7- elokuvat sylivauvojen kanssa elokuvissa käyviltä äideiltä. Yhtäkkiä äitien elokuvissa käyminen olikin jotain paheksuttavaan ja viranomaisten oli suojeltava vauvoja. Äitien on parempi jäädä kotiin, onhan se lapsen parhaaksi.

Jyväskylän yliopistossa aiheesta väitöskirjaa valmisteleva tutkijatohtori Eija Sevonin mukaan lapsikeskeinen äitiyden ihannekuva kiristää keskustelua ja aiheuttaa äideille turhaa ahdistusta. Ihmiset puhuvat siitä, mitä on hyvä vanhemmuus parhaimmillaan, kun pitäisi puhua siitä, mikä on riittävää. Ohjeena Sevon kehottaa naisia pitämään omasta identiteetistään kiinni. Äitiys on elämän yksi rooli, mutta ei se ainoa. Ja tässä tietenkin auttaa se, jos pystyy ympäröimään itsensä ihmisillä, jotka tuomitsemisen sijaan tukevat.

Oma äitini on aina pitänyt savitöiden tekemistä siivoamista tärkeämpänä ja hänestä einesruuat olivat yksinhuoltajaperheiden onnen perusta. Äiti oli usein väsynyt ja moni asia meni perheessämme oli vähän sinnepäin. Mutta silti hän oli minusta paras mahdollinen äiti, jonka rakkautta en ole kertaakaan kyseenalaistanut. Olimme tarpeeksi hyviä ja se riittää.

Hyvää äitienpäivää kaikille tarpeeksi hyville äideille. Te olette parempia kuin luulettekaan!