Avainsana: kävely

Puhe paremman Hämeentien puolesta valtuustossa 27.4.2016

Arvoisa puheenjohtaja,

Viimeisen vuoden aikana on joutunut olemaan mukana aika monessa päätöksessä, jossa tunnelma on ollut todella huono.

Tuntuu, että tässä maassa vallitsee sellainen harmaa synkkyys. Suomessa on vallalla tunnelma, että mitään hyvää ei ole tulossa, että edessä ei ole mitään parempaa, että ei kannata edes yrittää.

Mutta ystävät meidän onni tämän kaupungin päättäjinä on, että me asumme kaupungissa, jota tämä synkkyys ei ole vallannut.

Helsingissä on edelleen hyvä meininki. Täällä uskalletaan ja halutaan tehdä uusia asioita.

Ihmiset ovat innostuneet oman kaupunkinsa parantamisesta ja eteenpäin viemisestä. Jokaisen tässä salissa pitää ymmärtää  kuinka mittaamattoman arvokas asia on ihmisten halua ja into tehdä uutta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingissä on tekemisen meininki ja kalliolaisena voin kertoa, että Hämeentien ympäristössä sitä tekemisen meininkiä vasta onkin.

Monella on Hämeentiehen viha-rakkaussuhde. Tien kovaa liikennettä pelätään, mutta sen elävää ympäristöä rakastetaan. Siksi iso määrä helsinkiläisiä on jo vuosia kampanjoineet paremman Hämeentien puolesta.

Itse asun Hämeentien varrella kahden pienen lapsen kanssa.

Hämeentiellä pyöräillään paljon, vaikka pyöräteitä ei ole. Pyörät vain poukkoilevat nyt jalkakäytävällä kävelijöiden, lastenrattaiden, taaperoiden ja rollattorimummojen seassa.

Ja voin sanoa teille vauvanrattaita työntävien äitien puolesta, polkulaudalla potkivien lasten isien puolesta, ja Kallion ala-asteen koululaisten puolesta, että tällä esityksellä on asukkaiden laaja tuki.

Ja voin sanoa teille autoja pelkäävien pyöräilijöiden puolesta, Hämeentien yritysten asiakkaiden puolesta, Haapaniemen kentällä pelaavien junnujen puolesta, että tämä esityksellä Hämeentiestä tulee ihmisille parempi paikka.

Hämeentien muuttaminen kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kaduksi tekee tuhansien kalliolaisten ilmasta helpompaa hengittää. Se tekee tästä Helsingin tiheiten asutusta alueesta paremman paikan asua, yrittää ja luoda uutta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin vahvuus on helsinkiläiset, jotka rakastavat tätä kaupunkia, sen katuja, puistoja ja kivijalkakauppoja.

Helsingin vahvuus on helsinkiläiset, jotka eivät halua museoida kaupunkiaan, vaan ovat aina valmiita viemään tätä kaupunkia eteenpäin.

Ja siksi me emme saa olla ne, jotka jarruttavat Helsingin uudistumista. Siksi uutta ja parempaa Hämeentietä on niin helppo ilolla sydämen pohjasta kannattaa!

Hämeentien muutos etenee!

Iloisia uutisia helsinkiläiset! Kaupunginhallitus päätti juuri esittää Hämeentien muuttamista joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kaduksi! Pyöräkaistoja vastustaan venkoilivat ainoastaan kokoomus ja perussuomalaiset. Onneksi Helsingissä nämä puolueet ovat vähemmistössä.

Muutos tekee tästä Helsingin tiheiten asutusta alueesta turvallisemman ja Kallion ilmasta tulee helpompaa hengittää. Itse asun Hämeentien varrella kahden pienen lapsen kanssa ja tien turvattomuus on minulle tuttu. Täällä muutokselle on suuri vankka tuki. Ainoastaan 20 prosentissa tämän alueen kodeista on auto. Lapsiperheiden määrä kasvaa, autojen ei.

Hämeentietä ei koskaan suunnitelti läpiajokaduksi, siitä vaan tuli sellainen. Uudistus nopeuttaa bussien ja ratikoiden liikkumista huomattavasti. Ja jokainen Hämeentiellä koskaan pyöräillyt ymmärtää kuinka tarpeeseen pyörätiet tulevat. Tulevaisuudessa tiellä uskaltavat pyöräillä kaikki.

Hämeentien muuttaminen joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn kaduksi tekee tästä kaupungista paremman, turvallisemman ja terveellisemmän kaupungin. Vihreät ovat tehneet asian eteen valtavasti töitä. Ihanaa, että näinä päivinä myös hyvät uudistustukset etenevät.

Valtuusto ratkaisee asian lopullisesti 27.4. Silloin on helppoa äänestää ”Kyllä”!

Helsingin Vihreät: Helsingin ydinkeskustaan kävelykatukokeilu

Helsingin vihreät esittää Helsingin ydinkeskustaan kävelykatukokeilua. Helsingin ydinkeskustasta varattaisiin alue vain jalankulkijoille, pyöräilijöille ja joukkoliikenteelle.

Tutkimusten mukaan kävelykeskusta lisää yritysten liikevaihtoa 20-30 prosenttia. “Kun talous yskii, on poliitikkojen tehtävänä taata mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset yrityksille” kertoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari. Kävelykeskustat ovatkin piristysruiske pienyrityksille.

Kävelykatukeskustoja on päätetty tehdä useissa eurooppalaisissa kaupungeissa, viimeisimpänä Brysselissä ja Venetsiassa. “Kävelykeskustat ovat kaikille miellyttävämpiä. Ihmiset käyttävät enemmän rahaa ja viettävät enemmän aikaa keskustassa kun ympäristö on rauhallisempi ja miellyttävämpi” jatkaa valtuutettu Otso Kivekäs.

Kävelykeskusta ei vaadi suuria rakenteellisia muutoksia- yksinkertaisimmillaan se voidaan toteuttaa muutamalla betoniporsaalla ja liikennemerkeillä. “Mannerheimintien kaistakapasiteetista oli puolet kiinni koko kesän ja silti liikenne ei ajautunut kaaokseen” muistuttaa Kivekäs.

Keskusta on ennenkaikkea merkityksellinen ihmisille, ei autoille. Ihmiset käyttävät rahaa ja viettävät aikaa keskustassa. Lisäksi autoton keskusta olisi turvallisempi. Kaivokadun risteys on yksi Helsingin vaarallisimpia, ja lähes kaikki onnettomuudet tapahtuvat henkilöautojen ja jalankulkijoiden välillä. “Jo tästä johtuvat sairaslomapäivät ovat merkittävä kuluerä kansantaloudelle” Emma Kari muistuttaa.

Helsingin Vihreät esittävätkin kaupungin keskustaa ihmisille, turisteille kaupoissa kiertelijöille, helsinkiläisille. Ei autoille. Helsinkiläiset ansaitsevat kävelykeskustan.

Lisätiedot:
Emma Kari, valtuustoryhmän puheenjohtaja 044 300 6801

© 2024 Emma Kari

Ylös ↑

Tilaa Emman uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt perillä tekemästäni työstä ja vihreästä politiikasta.