Kaloilla on jälleen toivoa. Tänään Euroopan parlamentti äänesti yhteisen kalastuspolitiikan radikaalista uudistuksesta asettuen näin komission ajaman muutoksen tueksi. Parlamentti päätyi kalojen puolelle äänin 502-137. Äänestystulos on tärkeä rajapyykki ajoittain toivottomalta näyttäneessä kamppailussa luonnon kalakantojen puolesta.

EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa on viime vuosikymmenien aikana syytetty monesta, mutta yhdestä asiasta ollaan samaa mieltä; kalastuspolitiikkamme on katastrofaalinen floppi. Meremme ovat saaneet kestää 40 vuotta toinen toistaan surkeampia epäonnistumisia, joiden hinta on ollut kova. Olemme kalastaneet ahneesti, tuhlaavasti ja tuhoisasti. EU:n kalakannat ovat nyt maailman huonoimmassa kunnossa, kannoista kolme neljästä on ylikalastettuja tai romahtamisen partaalla.

Ongelman keskiössä on jäsenmaiden asenne kalastuskiintiöiden kokoon. Kullekin jäsenmaalle sallitut maksimikalastusmäärät on päätetty jäsenmaiden välisissä neuvotteluissa sulle-mulle-periaatteella, jossa kunkin jäsenmaan kalastuksesta vastaava ministeri on pyrkinyt omien kiintiöidensä maksimointiin. Tämä on toistuvasti johtanut tutkijoiden varoitusten ohittamiseen ja kestämättömiin kalastusmääriin.

Näin on toiminut myös Suomi. Suomen maa- ja metsätalousministeri on joka vuosi saapunut EU:n neuvottelupöytiin tavoitteenaan uhanalaisen lohen kalastuskiintiön kasvattamista yli kaksi kertaa suuremmaksi kuin mitä tutkijat arvioivat lohikantojen kestävän. Ja aina olemme saaneet tahtomme läpi.

Jotta ylisuuria kalastuskiintiöitä ei enää ylitettäisi, kalastajat ovat olleet pakotettuja heittämään ylimääräiset tai väärää lajia olevat kalat takaisin mereen. Pahimmissa tapauksissa jopa 80 prosenttia kalastetusta kalasta on heitetty mereen, suuri osa kuolleina. Tämä ns. sivusaalis on ollut suurimmaksi osaksi täysin syömäkelpoista kalaa.

Nyt yli 60 prosenttia kalasta tuodaan EU:n ulkopuolelta, sillä omista vesistämme kalastettu kala ei enää riitä. Komission arvioi, että jos jatkamme kalastusta nykyiseen malliin, vain kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136 on enää kymmenen vuoden päästä kestävällä tasolla. Merten rajat ovat tulleet vastaan.

Mitä tämän päivän äänestystulos sitten oikeasti tarkoittaa? Toteutuessaan uusi politiikka tarkoittaa radikaalia muutosta ja toivon pilkahdusta kaloille. Parlamentti asettui tukemaan ekologisesti kestävien kalastuskiintiöiden käyttöönottoa kahden vuoden sisällä, jotta ylikalastetut ja romahtamisen partaalla olevat kalakannat saadaan toipumaan kestävään kuntoon vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi kiintiön ylittävän sivusaaliin poisheittäminen kielletään vuoteen 2017 mennessä.

Tämä olisi suurempi muutos, kuin mitä uskallettiin edes toivoa. Kalastuspolitiikan uudistusta on yritetty kymmenen vuoden välein, mutta jäsenmaiden oman edun tavoittelu ja keskinäinen solidaarisuus on aina ennen tuottanut vain vesitettyjä kompromisseja, joissa kalat ovat jääneet jalkoihin.

Uudistuksesta päätetään yhteispäätösmenettelyllä, eli asia ei ole vain parlamentin käsissä. Tiellä kohti kestävää kalastuspolitiikkaa on vielä kompastuskivi: jäsenmaiden ministerit. Tämän päivän äänestystä seuraavat neuvottelut Euroopan unionin neuvoston, eli ministerineuvoston, kanssa. Odotettavissa on, että jäsenmaiden ministerit tulevat suhtautumaan nihkeästi komission ja parlamentin vaatimaan tiukkaan aikatauluun kestävien kiintiöiden käyttöönotossa ja sivusaaliin poisheittämisen kieltämiseen.

Suomen hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tukemaan EU:n kalastuspolitiikkaa, jolla turvataan uhanalaiset kalalajit ja kestävät kalakannat. Eli toivottavaa on, että ainakin Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen esikuntineen muuttaa linjaansa ja käyttää tulevassa ministerineuvostossa kaiken valtansa kestävän kalastuspolitiikan edistämiseen.

Tämä on elintärkeää, paitsi kalojen, myös kalastajien kannalta.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Vihreiden sivuilla)

Näin kesällä Suomen lehdissä kaloja käsitellään pääasiassa ruokaohjeissa. Kalat eivät Suomen mediassa juuri kuohuta, mutta muualla Euroopassa päivä on ollut suuria tunteita täynnä. Tänään komissio hyväksyi esityksen EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistamiseksi. Mutta jos kalastuspolitiikka ei Suomessa kiinnosta juuri ketään, miksi se on niin tärkeää?

Jopa 75 prosenttia EU:n kalakannoista on ylikalastettu ja kolmasosa niistä on romahtamassa. Tällä hetkellä yli 60 % kalasta tuodaan EU:n ulkopuolelta, sillä omista vesistämme kalastettu kala ei enää riitä. Komission arvioi, että jos jatkamme kalastusta nykyiseen malliin, vain kahdeksan kalakantaa nykyisestä 136 on enää kymmenen vuoden päästä kestävällä tasolla.

Oikeastaan kysymys kuuluu, miten asiat on voitu mokata näin pahasti? Ja miten tästä kierteestä päästään ulos?

Kalastuspolitiikan on sanottu pohjaavan kestävän kehityksen periaatteeseen, mutta kun vastakkain ovat olleet muutaman kalastajan työpaikan turvaaminen tai muutaman kalakannan pelastaminen, kalat ovat aina hävinneet. Jotta ylisuuria kiintiöitä ei enää ylitettäisi, kalastajat ovat olleet pakotettuja heittämään ylimääräiset tai väärää lajia olevat kalat takaisin mereen. Pahimmissa tapauksissa jopa 80 prosenttia kaloista on heitetty mereen, suurin osa kuolleina. Työpaikkojen turvaamisen nimissä kalastajien elinkeinon perusta on lähes tuhottu.

Ongelman keskiössä ovat olleet jäsenmaiden asenne kalastuskiintiöiden kokoon. Kaikki ovat pyrkineet omien kiintiöidensä maksimointiin, mikä on toistuvasti johtanut kestämättömiin kalastusmääriin. Tähän asti myös Suomen maa- ja metsätalousministeri on keskittynyt kestävän kalastuspolitiikan torppaamiseen EU:ssa.

Nyt komissio yrittää tehdä Euroopassa sen, mitä Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on pystytty tekemään. Kalastuskiintiöiden pohjaksi halutaan luonnontieteelliset arviot kalakantojen kooista. Kalojen heittäminen takaisin mereen halutaan kieltää. Kalastusalusten täydellinen ylimitoitus halutaan purkaa. Lisäksi käyttöön halutaan ottaa ostettavat ja myytävät kalastuskiintiöt.

Komission ehdotuksen suunta on oikea. Oikeastaan se on ainoa mahdollinen. Kalat eivät elä maiden aluevesien rajojen mukaan. Siksi kalakantojen pelastaminen on juuri niitä asioita, joissa tarvitsemme kansainvälistä säätelyä. Tavoitteet on asetettava yhteisesti, mutta toteutus on jätettävä paikallistasolle. Kiintiöiden perustaksi on saatava varovaisuusperiaate ja kalakantojen ekologinen kestävyys. Siksi Suomen on siirryttävä kalastuspolitiikan junttiosastosta kalojen kavereihin.

Tilanteessa, jossa kolme neljäsosaa kalakannoistamme on ylikalastettuja, meillä ei ole enää varaa mokata. Kuten kalastuskomissaari Damanaki totesi tämän päivän lehdistötilaisuudessa: “If we don’t do this right, our children won’t see fish on their plates. They will see them only in pictures.”