Vihreiden kansanedustaja Emma Kari toivoo seuraavan hallituksen sitoutuvan selvästi hallitusohjelmassaan tasa-arvon edistämiseen. Juuri julkaistun valtioneuvoston selvityksen mukaan naiset ovat kärsineet Sipilän hallituksen harjoittamasta talouspolitiikasta. Leikkaukset sekä päätösten puutteellinen sukupuolivaikutusten arviointi ovat heikentäneet sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kari toteaa Sipilän hallituksen osoittaneen sen, ettei tasa-arvoa voi pitää itsestäänselvyytenä.
”Sipilän hallituskausi on ollut miesten hallituskausi. Kokoomuksen ja keskustan yhteistaipale on osoittanut tämän maan naisille, että tasa-arvo voi mennä myös taaksepäin. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin neljävuotias, Suomeen kasattiin hallitus, johon ei mahtunut edes 40 prosenttia naisia. Tämän jälkeen naisten osuus tippui jopa alle 30 prosenttiin. Seuraavassa hallituksessa on oltava yhtä paljon mies- ja naisministereitä”, Kari sanoo.
Sipilän hallitus totesi hallitusohjelmassaan, että Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Karista seuraavan hallituksen on avoimesti myönnettävä, että Suomessa on vielä paljon tehtävää ihmisten yhdenvertaisuuden eteen. Hallitusohjelman on oltava feministinen.
”Politiikan äijäytymisen jäljet näkyivät nopeasti, kun lasten tasa-arvoinen päivähoito-oikeus lopetettiin, naisten asemaa parantava perhevapaauudistus kaadettiin ja Suomen kilpailukykyä runnottiin kuntoon julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja leikkaamalla. Näin ei saa käydä enää koskaan. Meidän on varmistettava, etteivät meidän tyttäremme joudu käymään uudelleen niitä samoja taisteluita, joita isoäitimme ovat jo käyneet”, Kari sanoo.
Karin mukaan hallituksen suurimpia virheitä ovat olleet kykenemättömyys ymmärtää ihmisten välistä epätasa-arvoa sekä koulutuksesta leikkaaminen. Vihreät onkin nimennyt yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi varhaiskasvatukseen tehtyjen heikennysten perumisen sekä koulutuksen eriarvoistumiseen puuttumisen.
”Seuraavalla hallituksella on paljon korjattavaa. Hallitukselta on löydyttävä rohkeutta tehdä perhevapaauudistus, joka aidosti parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Miehiä syrjivä asevelvollisuus on uudistettava ja poikien syrjäytymiskehitykseen on puututtava. Translaki ja raiskauslainsäädäntö on korjattava. Samoin maailman heikoimmassa asemassa olevien tyttöjen asemaa on parannettava nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja”, Kari sanoo.
* * * *
10 ajatusta feministisen hallitusohjelman pohjaksi:
- Uudistetaan perhevapaat, parannetaan isien asemaa kotona ja äitien asemaa työelämässä
- Toteutetaan hallituskauden mittainen toimenpideohjelma työelämän epätasa-arvon kitkemiseksi ja palkkatasa-arvon edistämiseksi
- Palautetaan tasa-arvoinen päivähoito-oikeus ja perutaan koulutuksen laatua ja tasa-arvoja heikentäneet leikkaukset
- Puututaan poikien syrjäytymiseen ja käynnistetään koulutuksen segregaation vähentämisen toimenpideohjelma
- Puututaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja toteutetaan kattava turvakotiverkosto
- Uudistetaan seksuaalirikoslainsäädäntö ja tiukennetaan häirintään puuttumista
- Uudistetaan translaki ja korjataan transihmisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset
- Uudistetaan asevelvollisuus ja luovutaan sukupuolen perusteella syrjivästä järjestelmästä
- Huolehditaan maailman tytöistä ja naisista nostamalla kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, helpottamalla perheenyhdistämistä sekä kasvattamalla pakolaiskiintiötä
- Valitaan ministereiksi yhtä paljon naisia ja miehiä