Äänestin tänään epäluottamusta Sipilän hallitukselle eduskunnassa.
Sipilä, Soini ja Stubb leikkaavat koulutuksesta yhteensä jopa yli kolme miljardia euroa. Se on historiallisen suuri leikkaus, jonka jäljet tulevat näkymään vuosikymmeniä tässä maassa. Ennen vaaleja jokainen puolue lupasi, ettei koulutuksesta tulla enää leikkaamaan. Nyt keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus pettävät nämä lupaukset.
Sipilän hallitus puhuu näistä massiivisista leikkauksista suomalaisen koulutuksen uudistamisena. Eilen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen hyökkäsi opposition kimppuun siitä, ettemme ole valmiita uudistamaan. ”Suomalaisen koulutuksen suurin uhka eivät ole leikkaukset, vaan kykenemättömyys uudistua”, Grahn-Laasonen sanoi. Huhhuh, sanon minä.
Esimerkiksi varhaiskasvatuslaki on juuri uudistettu. Uudistuksen tavoitteena oli varhaiskasvatuksen laadun parantaminen ja yhdenvertasuuden lisääminen. Nyt Grahn-Laasosen esittämät leikkaukset vievät pohjan tältä kaikelta. Ryhmäkokojen pienentämisen sijaan niitä kasvatetaan, lastentarhanopettajia ja -hoitajia vähennetään, lasten kasvattamisen sijaa heille lisätään hallinnollista työtä, heidän palkkoja leikataan ja lomia lyhennetään samalla kun työttömien perheiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen rajoitetaan.
Olisi rehellisempää puhu asioista oikeilla nimillä. Kyse ei ole uudistamisesta, kyse on suomalaisen koulutusjärjestelmän historiallisesta huonontamisesta. Tämä on ensimmäinen hallitus, joka on kirjannut hallitusohjelmatavoitteekseen suomalaisten koulutustason laskemisen. He lisäävät koulutuksen eriarvoisuutta, he huonontavat koulutuksen laatua, he kasvattavat ryhmäkokoja ja he leikkaavat tutkimuksesta. Ja he tekevät tämän kaiken tilanteessa, jossa Suomi tarvitsee epätoivoisesti kasvua ja uutta osaamista.
Tämä hallitus luo Suomeen lasten luokkayhteikuntaa. Silti eduskunnan enemmistö päätti antaa tukensa hallitukselle.
Tällaista politiikkaa en itse voi olla tukemassa.