Päätös on kypsynyt jo jonkin aikaa. Luovun eduskuntatyöstä tänä keväänä. Haluan jatkossa omistaa aikani sille, mikä on ollut minulle alusta asti työssäni tärkeintä: ympäristön suojelemiselle.
Olen tehnyt vihreää politiikkaa täysipäiväisesti yli 15 vuotta. Nämä vuodet eivät aina ole olleet helppoja, mutta yhtäkään niistä en vaihtaisi pois. Olen saanut olla osaltani tekemässä todeksi historiallisia muutoksia. Ympäristöministerinä, ryhmänjohtajana ja kansanedustajana olen ollut viemässä läpi uuden ilmastolain ja luonnonsuojelulain sekä mahdollistamassa vihreän siirtymän läpimurtoa.
Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa vihreän eduskuntaryhmän tuoreena puheenjohtajana sanoin, että tavoitteeni on nostaa luontokato ilmastokriisin rinnalle politiikan keskeiseksi kysymykseksi. Tälle vähän naureskeltiin, mutta nyt voi jo sanoa, että tavoite saavutettiin. Luonnon tilaa ei voida enää Suomen politiikassa ohittaa. Siitä voidaan kiistellä, mutta enää siitä ei voida vaieta.
Lähdin aikoinaan vihreisiin, sillä yhdellekään muulle puolueelle ympäristö ei ole politiikan ykkösasia. Nämä vuodet ovat osoittaneet, että valinta oli oikea. Vihreiden työ ei ole koskaan riippunut gallupeista tai siitä, kuinka suosittuja ympäristötoimet ovat mielipidekyselyissä. Vihreät on olemassa, sillä jos ympäristökriisiä ei ratkaista, kaikki muu menettää merkityksensä. Kyse on tämän planeetan elinkelpoisuudesta.
Meidän on sovitettava talousjärjestelmämme tämän planeetan rajoihin. Se edellyttää muutosta. Politiikka on ollut minulle paikka toteuttaa tätä muutosta. Se ei kuitenkaan ole siihen ainoa paikka. Muutos toteutuu vain, jos se läpäisee koko yhteiskunnan. Tulevaisuudessa menestyvät ne toimijat, jotka aidosti ymmärtävät, ettei kuolleella planeetalla voi tehdä bisnestä.
Olen kiitollinen kaikille teille, jotka olette tukeneet, uskoneet ja seisoneet rinnalla. Kukaan ei pärjää tässä työssä yksin. Ja minä en ole ollut koskaan yksin. Minulla on ollut teidät.
What a ride it has been. Nyt uutta kohti.
Emma Kari